2026-05-20
Ruotsalaistähti Lindqvist ja paluumuuttaja Kulonummi Tapparaan -
Ruotsalaistähti Lindqvist ja paluumuuttaja Kulonummi Tapparaan
tappara.fi
Neljä uutta pelaajaa liittyy Tapparaan – mukana kevään 2019 suomenmestari -
Neljä uutta pelaajaa liittyy Tapparaan – mukana kevään 2019 suomenmestari
tappara.fi
Toistuuko Nokia-areenan kiusallinen ongelma? HIFK:lla isot neuvottelut edessä: ”Suurin haaste” -
Pystyykö HIFK välttämään Tapparan ja Ilveksen kohtaamat haasteet? SM-liigaseura Helsingin IFK on ollut alusta asti mukana niin sanotussa Helsinki Garden -projektissa, jonka uudet suunnitelmat paljastettiin maanantain lehdistötilaisuudessa. Hankkeessa oli alun perin tarkoitus rakentaa Helsingin Nordenskiöldinkadun ja Pohjoisen Stadiontien kulmaan kokonaisuus, johon olisi kuulunut maan alle sijoittuvan monitoimiareenan lisäksi muun muassa hotelli-, asunto- ja toimitiloja.
iltalehti.fi
Jääkiekko | Tapparan uusi valmentaja Kari Jalonen herkistyi lehdistötilaisuudessa -
Tappara julkisti kaksivuotisen sopimuksen Kari Jalosen kanssa.
hs.fi
Här är Michael Lindqvists nya klubb
-
Michael Lindqvist lämnade Leksand efter degraderingen. Nu är han istället klar för finska mästarna Tappara.
hockeynews.se
Tappara julkisti Kari Jalosen johtaman valmennuksensa ja monta uutta pelaajasopimusta -
Kari Jalosen valmennustiimissä nähdään pääluotsin lisäksi tapparalaisittain kolme uutta kasvoa.
jatkoaika.fi
Tappara teki kovia kiinnityksiä – kuusi sopimusuutista julki! -
Tappara julkisti keskiviikkona kuusi pelaajakiinnitystä. Puolustajat Kasper Kulonummi, Niclas Almari ja Joona Karvonen sekä hyökkääjät Michael Lindqvist, Juho Järvelä ja Ville Väärälä ovat tehneet sopimukset Tapparan kanss
leijonat.com
Patrik Laine Tapparaan? Näin Kari Jalonen vastaa -
Valmentajalegenda Kari Jalonen kertoo suunnitelmistaan Tampereella. Valmentajalegenda Kari Jalonen astuu Tapparan päävalmentajaksi hyvin erilaisista asetelmista kuin ruotsalainen Rikard Grönborg kolme vuotta sitten. Siinä missä Grönborg tuli Tapparaan ”suorittamaan selkeää tehtävää”, Jaloselle on annettu täysin vapaat ohjat pelin rakentamiseen.
iltalehti.fi
Tappara rysäytti kuusi sopimusuutista – mukana kovia vahvistuksia! -
Tappara julkisti keskiviikkona kuusi sopimusuutista. Puolustajat Kasper Kulonummi, Niclas Almari ja Joona Karvonen sekä
suomikiekko.com
Klart: Här hamnar Michael Lindqvist -
Klar för mästarklubben. The post Klart: Här hamnar Michael Lindqvist appeared first on hockeysverige.se.
hockeysverige.se
Kasper Kulonummi (D) from Kiekko-Espoo to Tappara -
Status: Confirmed Transaction Date: 05/20/2026 Player: Kasper Kulonummi (D) From: Kiekko-Espoo To: Tappara Source: You need a free account to view Transfer URL Sign In/Up
eliteprospects.com
Niclas Almari (D) from Lukko to Tappara -
Status: Confirmed Transaction Date: 05/20/2026 Player: Niclas Almari (D) From: Lukko To: Tappara Source: You need a free account to view Transfer URL Sign In/Up
eliteprospects.com
Juho Järvelä (F) from RoKi to Tappara -
Status: Confirmed Transaction Date: 05/20/2026 Player: Juho Järvelä (F) From: RoKi To: Tappara Source: You need a free account to view Transfer URL Sign In/Up
eliteprospects.com
Ville Väärälä (F) from Madison Capitols to Tappara -
Status: Confirmed Transaction Date: 05/20/2026 Player: Ville Väärälä (F) From: Madison Capitols To: Tappara Source: You need a free account to view Transfer URL Sign In/Up
eliteprospects.com
Michael Lindqvist (F) from Leksands IF to Tappara -
Status: Confirmed Transaction Date: 05/20/2026 Player: Michael Lindqvist (F) From: Leksands IF To: Tappara Source: You need a free account to view Transfer URL Sign In/Up
eliteprospects.com
Joona Karvonen (D) from Tappara U20 to Tappara -
Status: Contract Extension Date: 05/20/2026 Player: Joona Karvonen (D) From: Tappara U20 To: Tappara Information: 1 year Source: You need a free account to view Transfer URL Sign In/Up
eliteprospects.com
Tapparan istumakausikortit nyt myynnissä -
Tapparan istumakausikortit nyt myynnissä
tappara.fi
Locker Room Sale huipentaa Tapparan juhlakauden – tarjolla kauden pelivarusteita sekä pelaajauutisia -
Locker Room Sale huipentaa Tapparan juhlakauden – tarjolla kauden pelivarusteita sekä pelaajauutisia
tappara.fi
KalPa: viisi pelaajasopimusta julki – kaappasi pakkilupauksen Tapparasta! -
KalPa on tehnyt Liiga-sopimukset viiden nuoren pelaajan kanssa. Puolustaja Jesper Kotajärvi siirtyy KalPaan Tapparasta,
suomikiekko.com
KalPa iski pöytään viisi pelaajakiinnitystä – Tapparan huippulupaus siirtyy Kuopioon! -
KalPa on kiinnittänyt viisi nuorta pelaajaa. Puolustaja Jesper Kotajärvi siirtyy Tapparasta KalPaan, minkä lisäksi KalPan U20-joukkueessa pelanneet puolustajat Mikael Niskanen ja Joel Tarvainen sekä hyökkääjät Rasmus Pakarinen j
leijonat.com
Kari Jalonen herkistyi – "Ihan kyynel tulee silmään" -
Kari Jalonen ottaa ison haasteen Tampereen Tapparassa.
iltasanomat.fi
Kalevi Numminen sai Kari Jalosen herkistymään: ”Kyynel tulee silmään” -
Tapparan tiedotustilaisuudessa nähtiin herkkä hetki. Tapparan uusi päävalmentaja Kari Jalonen herkistyi valmennustiimin julkistustilaisuudessa keskiviikkona. Nokia-areenassa järjestetyssä tilaisuudessa näytettiin video, jossa Jalonen ja Tappara-ikoni Kalevi Numminen juttelevat keskenään. Jalonen sanoo muistavansa hetken, kun Numminen otti hänet A-maajoukkueeseen kaudella 1980–81. Nyt vuosikymmeniä myöhemmin kaksikko kohtaa toisensa tamperelaisseurassa.
iltalehti.fi
Tappara presenterade tränarstaben: huvudansvaret som väntat hos Kari Jalonen -
Ishockeyligans mästarlag Tappara bekräftade att Kari Jalonen tar över som huvudtränare. Tappara presenterade hela sin tränarstab i dag.
svenska.yle.fi
Tappara julkaisee uuden valmennustiimin - seuraa tiedotustilaisuutta YouTubesta -
Tappara julkaisee uuden valmennustiimin - seuraa tiedotustilaisuutta YouTubesta
tappara.fi
Kari Jalonen on Tapparan uusi päävalmentaja – Norrena, Tiilikainen ja Kuusela liittyvät valmennustiimiin -
Kari Jalonen on Tapparan uusi päävalmentaja – Norrena, Tiilikainen ja Kuusela liittyvät valmennustiimiin
tappara.fi
Kari Jalonen devient le nouvel entraîneur de Tappara -
Tappara a officialisé l’arrivée de Kari Jalonen au poste d’entraîneur principal. Le technicien finlandais de 66 ans a signé un contrat de deux saisons…
swisshabs.ch
Tapparan päävalmentaja varmistui – Legenda värvättiin apumieheksi -
Kari Jalonen siirtyy Tapparaan. SM-liigaseura Tampereen Tappara tiedotti keskiviikkona palkanneensa Kari Jalosen kahden vuoden sopimuksella seuran päävalmentajaksi. 66-vuotiaan Jalosen apuvalmentajina toimivat Fredrik Norrena, Matti Tiilikainen sekä Tappara-legenda Kristian Kuusela.
iltalehti.fi
Tappara julkisti merkittävän nimen uudeksi päävalmentajakseen! -
Tuore Suomen mestari Tappara jysäytti valmentajauutisia keskiviikkona. Kari Jalonen on uusi kirvesrintojen päävalmentaja kaksivuotisella sopimuksel
suomikiekko.com
Kari Jalonen palaa SM-liigaan! -
Tappara tiedotti merkittävästä valmentajapalkkauksesta keskiviikkona. Suomen mestaruuden voittanut tamperelaisseura on kiinnittänyt Kari Jalosen uudeksi päävalmentajakseen kahden vuoden sopimuksella. Jalonen saa valmennustiimiinsä Fredrik Norrenan, Mat
leijonat.com
Live is Life - Kari Jalosesta Tapparan päävalmentaja -
Suomi-kiekossa ja Tapparassa perintö ei katoa. Se siirtyy eteenpäin, sukupolvelta toiselle. Meillä on uusi soihdunkantaja. Tervetuloa Tappara-perheeseen. Kuvaus ja editti: Kipinä Films 🔸 Otteluliput: https://tappara.fi/liput Seuraa Tapparaa: 🔸Tik Tok: https://www.tiktok.com/@tapparaofficial 🔹Spotify: https://spoti.fi/34p8g53 🔸Facebook: https://www.facebook.com/TapparaOfficial/ 🔹Instagram: https://www.instagram.com/tapparatampere/ #Tappara #Tampere #Liiga #Jääkiekko #NokiaArena
youtube.com
Jesper Kotajärvi (D) from Tappara to KalPa -
Status: Confirmed Transaction Date: 05/20/2026 Player: Jesper Kotajärvi (D) From: Tappara To: KalPa Source: You need a free account to view Transfer URL Sign In/Up
eliteprospects.com
Nyt se on varmaa: Kari Jalonen Tapparaan -
Valmentajalegenda palaa SM-liigaan 15 vuoden tauon jälkeen.
iltasanomat.fi
Vahvistus tuli: Kari Jalonen on Tapparan uusi päävalmentaja -
Jalosen tiimiin kuuluvat muun muassa Fredrik Norrena ja Kristian Kuusela.
yle.fi
Kiitos ja hyvästi, Tappara 2025–26: Mahalaskun jälkeen paluu kultakantaan – superkaudelle tulee massiivisia muutoksia -
Rikard Grönborgin kolmivuotinen ajanjakso Tapparan peräsimessä päättyi siihen, mistä se alkoikin eli mestaruusjuhliin.
jatkoaika.com
Tiedotustilaisuus 20.5.2026 -
Seuraa Tapparaa: 🔸Tik Tok: https://www.tiktok.com/@tapparaofficial 🔹Spotify: https://spoti.fi/34p8g53 🔸Facebook: https://www.facebook.com/TapparaOfficial/ 🔹Instagram: https://www.instagram.com/tapparatampere/ #Tappara #Tampere #Liiga #Jääkiekko #NokiaArena
youtube.com
2026-05-19
Glück bringt Scherben: Tappara erobert den Titel zurück -
Was in Deutschland die Eisbären Berlin, ist in Finnland Tappara Tampere - ein Serienmeister, der das letzte mindestens halbe Jahrzehnt in seiner Liga prägte. 2026 in Finnland mit einer Besonderheit.
kicker.de
Ässissä säkenöinyt Dylan Fabre siirtyy Tapparaan – "Mielestäni se on yksi Euroopan parhaista joukkueista" -
Tappara vahvisti hyökkäyskalustoaan laadukkaalla ranskalaispelaajalla. Hyökkääjän viime kausi oli kuitenkin rikkonainen.
jatkoaika.com
Maajoukkuehyökkääjä vaihtaa SM-liigaseuraa -
Ranskan maajoukkuehyökkääjä Dylan Fabre siirtyy SM-liigan sisällä seurasta toiseen. Fabre, 25, on edustanut viimeiset kolme kautta Porin Ässiä, mutta ura jatkuu nyt Tapparassa. SM-kultajoukkue hankki Fabren kaksivuotisella sopimuksella. Tapparan GM Janne Vuo
leijonat.com
Tappara vahvistuu Ässistä siirtyvällä hyökkääjällä -
Suomen mestaruuden voittanut Tappara tiedottaa hyökkääjähankinnasta. Ässissä viimeiset kolme kautta pelannut Dylan Fabre siirtyy Tampereelle kahden kauden
suomikiekko.com
Bienvenue à Tampere! – ranskalaishyökkääjä Dylan Fabre siirtyy Tapparaan -
Bienvenue à Tampere! – ranskalaishyökkääjä Dylan Fabre siirtyy Tapparaan
tappara.fi
Tappara nappasi maalitykin SM-liigasta -
Tappara vahvistuu SM-liigasta tutulla ranskalaisella.
iltasanomat.fi
Ässissä loistanut hyökkääjä siirtyy Tapparaan -
Dylan Fabre muuttaa Tampereelle. Dylan Fabre, 25, siirtyy Ässistä Tapparaan kaksivuotisella sopimuksella, joka ulottuu kevääseen 2028 asti. – Fabre on äärimmäisen nopea ja irtiottokykyinen joukkuepelaaja. Dylan taitaa alivoimapelin ja on osoittanut kykynsä pelata kovan vaatimustason kiekkoa illasta toiseen, Tapparan GM Janne Vuorinen kertoo seuran tiedotteessa.
iltalehti.fi
Dylan Fabre (F) from Ässät to Tappara -
Status: Confirmed Transaction Date: 05/19/2026 Player: Dylan Fabre (F) From: Ässät To: Tappara Source: You need a free account to view Transfer URL Sign In/Up
eliteprospects.com
Sylvegårds scoutrapport: ”Ett riktig kap” -
Svarar kring framtiden - och Växjös värvningar. The post Sylvegårds scoutrapport: ”Ett riktig kap” appeared first on hockeysverige.se.
hockeysverige.se
2026-05-18
Den Tre Kronor-meriterade backen öppnar dörren ... -
Jonathan Andersson är nybliven finsk mästare med Tappara och har ett utgående kontrakt med klubben. Det återstår att se var den rutinerade backen hamnar framöver. ... Läs blogginlägg
sportbloggare.com
Keskiviikkona paljon odotettu Locker Room Sale - luvassa tukku pelaajauutisia -
Keskiviikkona paljon odotettu Locker Room Sale - luvassa tukku pelaajauutisia
tappara.fi
Maailmanluokan ammattilainen kertoi RUMAN TOTUUDEN Liigasta -
Pääkanava: @LiigaLore https://www.youtube.com/@LiigaLore #liiga #smliiga #jääkiekko #urheilu #hockey #sports VIDEO CREDIT: Liiga MTV Tappara MySports Yle IIHF MUSIC CREDIT: Anno Domini Beats *Under the Copyright Disclaimer under Section 107 of the Copyright Act 1976, there is an allowance for 'fair use' of copyrighted material for such purposes as education and research, scholarship, criticism, news reporting, comment, and teaching. We Do NOT Re-Upload or Reuse without any sort of transformative nature. All Material is carefully gathered and is Not reused Content. Non-profit, educational or personal use tips the balance in favor of fair use. No copyright infringement intended. ALL RIGHTS BELONG TO THEIR RESPECTIVE OWNERS*
youtube.com
2026-05-17
Sami Helenius vaikuttui Liigan maalivahdeista -
Atleetin asiantuntija Sami Helenius hehkuttaa Luuvitonen-videoblogissaan Liigan finaalien antia. Tappara voitti viime keskiviikkona Suomen mestaruuden. Se kukisti KooKoon finaalisarjan seitsemännessä pelissä. – Äärettömän laadukasta ja viihdyttävää jääkiekkoa koko sarja. Runkosarjan ykkönen ja runkosarjan kakkonen. Kyllähän toi Tapparan materiaali, kokemus ja voittamisen kulttuuri puhuu vähän puolestaan mestaruuden voittamisen kanssa, mutta KooKoolle kyllä iso tunnustus, hehkuttaa Helenius. […]
atleetti.fi
IS: ”Se oli Liigan virittämä ansa” – Rikard Grönborg lataa kovia syytöksiä -
Rikard Grönborg antoi Ilta-Sanomille laajan haastattelun Suomen ajastaan. Haastattelu julkaistiin Grönborgin vaatimuksesta vasta nyt. Ilta-Sanomat julkaisi Tapparasta lähteneen päävalmentaja Rikard Grönborgin kanssa tehdyn laajan haastattelun. Erikoista on se, että haastattelu on tehty pudotuspelien aikana, mutta se julkaistaan vasta nyt. Tämä oli IS:n mukaan Grönborgin ehto haastattelun antamiselle. Jutussa käydään kattavasti läpi Grönborgin Suomen aikaa, mutta […] The post IS: ”Se oli Liigan virittämä ansa” – Rikard Grönborg lataa kovia syytöksiä appeared first on Pallomeri.net | Uutiset, vedonlyöntivihjeet ja videot!.
pallomeri.net
Tappara nosti rimaa yhä korkeammalle – taas kerran -
Tappara on rakentanut Liigaan dynastian, jossa menestys ja jatkuvuus kulkevat käsi kädessä. Siksikin ensi kaudesta on tulossa poikkeuksellisen kiehtova.
liiga.fi
2026-05-16
Tältä näytti Tapparan mestaruusjuhlissa 🏆 -
youtube.com
Tapparasta suuria puheita – valmentaja esitti suoran toiveen kaikille SM-liigaseuroille -
TAMPERE. Tapparan dynastia palasi takaisin SM-liigan huipulle, kun tamperelaisseura juhli seurahistoriansa 21. Suomen mestaruutta. Sitkeästi vastaan taistellut KooKoo kaatui dramaattisessa finaalisarjassa voitoin 4–3. Finaalisarjan ratkaisevat hetket nähtiin erityisesti kuudennessa ottelussa Kouvolassa. KooKoo oli vienyt viidennen finaalin Tampereella ja pääsi kotiyleisönsä eteen katkaisemaan sarjaa. Tapparan valmentaja Juha Juujärvi kertoi Atleetin haastattelussa, että juuri siinä hetkessä joukkue […]
atleetti.fi
IS: Ruotsin päävalmentajaksi palaava Rikard Grönborg tylytti SM-liigaa -
Ilta-Sanomat julkaisi lauantaina Rikard Grönborgin haastattelun, jossa Tapparan jättänyt päävalmentaja kritisoi suorasanaisesti SM-liigaa. Grönborg antoi haastattelun ehdoksi sen, että juttu julkaistaan vasta kauden päätyttyä, j
leijonat.com
IS: Rikard Grönborg kritisoi SM-liigaa kovin sanoin -
Ilta-Sanomat julkaisi haastattelun Tapparan kultavalmentajasta Rikard Grönborgista, jonka ruotsalaisluotsi antoi IS:n m
suomikiekko.com
Lämnar - efter sitt första guld
-
Bara dagar efter att ha vunnit sin första ligatitel står det klart att Emil Sylvegård lämnar Tappara. 33-åringen blev ligamästare med den finska klubben men fortsätter nu sin karriär på annan ort.
hockeynews.se
Tapparan kultavalmentaja Rikard Grönborg lataa niin tulenarkaa tekstiä SM-liigasta, että tämän haastattelun saa julkaista vasta nyt – ”Se oli ansa” -
Rikard Grönborg antoi Ilta-Sanomille haastattelun SM-liigan pudotuspelien aikana. Yhdellä ehdolla: se julkaistaan vasta hänen sopimuksensa päätyttyä. Nyt ruotsalaisvalmentaja puhuu suoraan omasta pestistään ja suomalaisesta jääkiekosta.
iltasanomat.fi
2026-05-15
Tapparalta jättimäiset jäähyväiset – Iso joukko lähtee muualle -
Tappara jakoi kiitoksia sosiaalisen median puolella. SM-liigan tuore mestari Tappara on hyvästellyt niitä pelaajia ja taustatahoja, jotka jättävät seuran. Tappara kiitti sosiaalisen median päivityksessään muun muassa valmentajia Rikard Grönborgia, Anders Karlssonia, Peter Popoviciä ja Juha Juujärveä, jotka eivät jatka kirvesrintojen taustajoukoissa.
iltalehti.fi
Mitkä asiat johtivat Tapparan dynastiaan? – Atleetin asiantuntijat avasivat Vilttimiehet-podcastissa -
Tampereen Tappara voitti jo kuudennen mestaruuden viimeiseen kymmeneen vuoten viime keskiviikkona, kun se kaatoi Kouvolan KooKoon seitsemännessä finaalissa lukemin 2-1. Tappara on mestaruuksien lisäksi voittanut hopeaa sekä pronssia viimeiseen kymmeneen vuoteen. Atleetin asiantuntijat Nuutti Vihtilä ja Ilmari Pitkänen avasi tamperelaisten menestystä Vilttimiehet-ohjelmassa. – On uskomatonta ajatella, miten yksi joukkue voi dominoida. Resursseja ja osaamista on […]
atleetti.fi
Emil Sylvegård lämnar – efter första guldet -
Blir tillgänglig på marknaden. The post Emil Sylvegård lämnar – efter första guldet appeared first on hockeysverige.se.
hockeysverige.se
Tappara hyvästeli kymmenen mestaripelaajaansa ja neljä valmentajaansa -
Suomen mestaruuden keskiviikkona varmistanut Tappara hyvästeli somekanavissaan kymmenen pelaajaa ja neljä valmennuksen jäsentä. Lähtijöiden listan kärjessä on tähtipelaaja Kristian Tanus, joka suuntaa Sveitsiin.
jatkoaika.com
Tapparan sankarilta suuria puheita – nämä sanat kertovat kaiken SM-liigan dynastiasta -
TAMPERE. Tappara palasi yhden välivuoden jälkeen takaisin Suomen mestariksi. Kirvesrinnat kaatoivat SM-liigan finaalisarjassa KooKoon voitoin 4–3 ja ratkaisivat mestaruuden vasta seitsemännessä finaalissa. Tapparan mestaruuskevättä väritti kyky nousta vaikeista tilanteista. Joukkue oli useaan otteeseen tiukan paikan edessä, mutta juuri silloin tamperelaisryhmä löysi vahvimman vireensä. Sama päti myös maalivahti Christian Heljankoon. Tapparan pitkäaikainen tähtivahti venyi ratkaisevilla hetkillä […]
atleetti.fi
Kolme pelaajaa jättää Tapparan -
Kolme hyökkääjää jättää Tapparan.
iltasanomat.fi
Finsk mester er landet i den danske VM-lejr -
Joachim Blichfeld er tjekket ind i den danske VM-lejr som nykåret finsk mester med Tappara før Danmarks åbningskamp mod Tjekkiet klokken 20.20. Indlægget Finsk mester er landet i den danske VM-lejr blev først udgivet på Hockeymagasinet.
hockeymagasinet.dk
IS: ”Tämä on se paska tikki” – Tappara teloi alkuperäisen Kanada-maljan korjauskelvottomaksi? -
Kun Tappara kruunattiin mestariksi, saivat kultajuhlat nopeasti karmean käänteen, kun aito Kanada-malja hajosi pelaajien käsittelyssä. Kanada-malja pysyi ehjänä Tapparan käsissä vain hetken. Kannu hajosi Kristian Tanuksen nostaessa sitä poikittain ilmaan joukkueen kultajuhlissa. Palkinnon maljaosa irtosi ja putosi jäälle. Jos kyseessä olisi ollut kopio, olisi tapaus nolo. Mutta tällä kertaa kyseessä oli alkuperäinen 75 vuotta Kanada-malja, […] The post IS: ”Tämä on se paska tikki” – Tappara teloi alkuperäisen Kanada-maljan korjauskelvottomaksi? appeared first on Pallomeri.net | Uutiset, vedonlyöntivihjeet ja videot!.
pallomeri.net
Kultaseppä kauhistui Tapparan juhlinnasta: Pelkää, että Kanada-malja vääntyi korjaamattomaan kuntoon -
Jääkiekkoliigan kiertopalkinto hajosi kahteen osaan Tapparan juhliessa mestaruuttaan. Kultaseppämestaria huolettaa, saadaanko maljaa enää korjattua entiselleen.
yle.fi
Mikä Tapparassa kismittää? ”Harva asia aiheuttaa inhoa samalla tavalla” -
Lätkäpodissa puidaan Leijonien MM-avausta ja palataan vielä SM-liigafinaalien Tappara-vihaan. – Aluksi pelataan paljon jääkiekkoa, ja lopussa Tappara voittaa. Tämä oli homman nimi myös jääkiekkokaudella 2025–26.
iltalehti.fi
Tapparan järkyttävät tilastot – nyt tulee analyysia taustoista -
Atleetin Vilttimiehet-ohjelmassa selostaja Nuutti Vihtilä ja ex-ammattikiekkoilija Ilmari Pitkänen pohtivat syitä, miksi Tappara on viime vuosina menestynyt niin hyvin. Ei ole epäselvyyttä, mikä joukkue on ollut Liigassa 2010- ja 2020-luvulla merkittävin. Vastaus on Tappara. – Mieti tota Tapparan ajanjaksoa vuodesta 2013, aloittaa Ilmari Pitkänen. – Siinähän on kuusi kultamitalia. Siinä on neljä hopeamitalia. Yksi pronssi […]
atleetti.fi
Liigan ylipitkä kausi – Antti Pennasen kanta tuli selväksi -
Jääkiekon Liigan kausi pitkitettiin tällä kaudella toukokuun puoliväliin. Mestaruus ratkesi Tapparan eduksi seiskapelissä vain kaksi päivää ennen MM-kisojen alkua. Tanskan ja Unkarin maajoukkueisiin MM-kisoihin matkasi pelaajia Tapparasta ja KooKoosta torstaina MM-kisojen aattona. Suomen joukkueeseen Tapparan ja KooKoon pelaajia ei valittu, koska harjoitusotteluissa ei ollut aikaa heillä antaa näyttöjä. Leijonien päävalmentaja Antti Pennanen kommentoikin Atleetille, että […]
atleetti.fi
Svensken efter guldet med Tappara: "Kom en tår"
-
Det var många svenskar som fick fira i samband med att Tappara blev finska mästare. En av de var LHC:s nye huvudtränare Ante Karlsson. – Det är svårt att inte bli berörd av glädjen med 14 000 på läktaren, säger Karlsson till Corren.
hockeynews.se
Aleksander Barkov iski yli 500 000 euroa pöytään – Latasi nyt suomalaisille vastapalloon: ”Menee tunteisiin” -
Aleksander Barkov myhäili, että Tapparan menestys menee suomalaisilla tunteisiin. NHL-miljonääri Aleksander Barkovilla on syytä hymyyn. Barkovin osaomistama Tampereen Tappara juhli keskiviikkona jälleen Suomen mestaruutta. Kirvesrinnat nostivat mestaruuspyttyä jo neljännen kerran viiden kauden sisään.
iltalehti.fi
Antes känslor efter guldet: ”Blir fan tårögd” -
Ante Karlsson finsk mästare med Tappara.
st.nu
2026-05-14
Tapparasta ja NHL:stä tuttu hyökkääjä: ura ohi -
Muun muassa Tapparasta sekä NHL:stä tuttu ruotsalaishyökkääjä Mario Kempe, 37, on päättänyt pelaajauransa. Kempe kertoo lopettamispäätöksestään Instagram-
suomikiekko.com
Tapparasta tuttu ex-NHL-hyökkääjä päättää pelaajauransa -
Muun muassa Tapparasta ja NHL:stä tuttu ruotsalaishyökkääjä Mario Kempe, 37, päättää pelaajauransa. Hän kertoo lopettamispäätöksestään Instagramissa. Kempe pelasi viimeisen kautensa monikansallisessa ICEHL-sarjassa, jossa hän edusti itävaltalaista EC-KAC:n j
leijonat.com
Aleksander Barkov Liigan finaaleista: ”Tappara herättää tunteita” -
ZÜRICH. Leijonien maalivahti Aki Näykki sai näyttävän kunnianosoituksen torstain jääharjoituksissa. Hiljattain T
suomikiekko.com
MM-Leijonien Tapparan miehet joutuivat kiirastuleen sveitsiläisravintolassa – kovaa puhetta -
Leijonien MM-joukkue kokoontui seuraamaan SM-liigan ratkaisufinaalia. Enemmistö pettyi.
iltasanomat.fi
Tappara-kapteenilta hämmentävä tarina välipalapöydästä – Oivariini-rasiassa oli selvä viesti -
TAMPERE. Tappara palasi yhden heikomman kauden jälkeen takaisin suomalaisen jääkiekon huipulle voittamalla SM-liigan mestaruuden keskiviikkona Tampereen Nokia-areenalla. Tappara kaatoi ratkaisevassa seitsemännessä finaalissa KooKoon maalein 2–1 ja vei finaalisarjan nimiinsä otteluvoitoin 4–3. Tapparan kapteeni Otto Rauhala juhli samalla jo uransa kuudetta Suomen mestaruutta. Mestaruuspäivään mahtui myös erikoinen enne, jonka Rauhala paljasti ottelun jälkeen. – Tein tuossa […]
atleetti.fi
Aapeli Räsänen, Juuso Nykänen ja Iivari Räsänen jatkavat Tapparassa kaudella 2026-27 -
Aapeli Räsänen, Juuso Nykänen ja Iivari Räsänen jatkavat Tapparassa kaudella 2026-27
tappara.fi
Tappara-fanit saivat lisää syytä juhlaan – Seura tiedotti kolmesta jatkosopimuksesta -
Tappara julkisti kolme jatkosopimusta. Tampereen Tappara on solminut jatkosopimukset Aapeli Räsäsen, Iivari Räsäsen ja Juuso Nykäsen kanssa. Räsästen veljesten jatkosopimukset ovat yksivuotiset. Nykäsen jatkopahvi on vuorostaan kaksivuotinen.
iltalehti.fi
Aleksander Barkovin SM-kultajäynä maistui Leijonien valmentajalle – Barkov kehui vuolaasti Aki Näykkiä -
Leijonien maalivahtivalmentaja Aki Näykki sai partavaahdot päälleen. Suomen mestaruuden Tapparassa saavuttanut valmentaja ei ehtinyt nukkua tuntiakaan.
yle.fi
Suomen mestaruuden voittanut Tappara: kolme sopimusuutista! -
Suomen mestaruuden juuri voittanut Tappara julkaisi torstaina kolme sopimusuutista. Aapeli ja Iivari Räsänen jatkavat Tapparassa yksivuotis
suomikiekko.com
Mestari-Tappara rysäytti kolme pelaajakiinnitystä! -
Suomen mestaruuden juuri voittanut Tappara julkisti torstaina kolme pelaajakiinnitystä. Aapeli ja Iivari Räsänen jatkavat Tapparan riveissä ensi kaudella, kun taas Juuso Nykänen on tehnyt seuran kanssa kaksivuotisen jatkosopimuksen. Tappara
leijonat.com
Tappara juhli Tampereella – Vauhdikas tapahtuma huipentui klassikkobiisin uusiin Ilves-sanoihin -
Tapparaa juhlittiin Nokia-areenalla. Tapparan juhlat jatkuivat torstaina Tampereen Nokia-areenassa. Ilmaiseen yleisötapahtumaan oli saapunut iso joukko seuran faneja juhlimaan eilen keskiviikkona ratkennutta Suomen mestaruutta yhdessä joukkueen kanssa. Hugon, Ahdin ja Asteen musiikki jälkeen ensimmäisenä lavalle asteli Joachim Blichfeld. Tanskalainen ”keuli” pelaajaesittelykierroksen ensimmäiseksi, sillä hänellä oli kiire lentokentälle. Tanskalainen suuntaa Sveitsiin, jossa kutsuvat perjantaina käynnistyvät MM-kisat.
iltalehti.fi
Aleksander Barkovilta tiukka kuitti Liigan finaaleista: ”Tappara herättää tunteita” -
ZÜRICH. Leijonien maalivahti Aki Näykin kiekkokevät on ollut kiireinen. Hän juhli keskiviikkona Tapparan kanssa mestaruutta, ja torstaina hän oli jo Leijonien kanssa jäällä Zürichissä. Torstain jääharjoitusten päätteeksi L
leijonat.com
Två tidigare spelare från Hermes vann med Tappara -
KooKoo leddes av tidigare IFK Lepplax-spelare
osterbottenstidning.fi
Tapparan suurelta sankarilta isoja puheita mestaruuden ratkettua – kertoi käänteen tehneestä hetkestä -
TAMPERE. Tappara voitti eilen keskiviikkona jääkiekon Suomen mestaruuden. Tappara kaatoi ratkaisevassa seitsemännessä finaalissa KooKoon maalein 2-1 ja vei äärimmäisen tiukan finaalisarjan nimiinsä otteluvoitoin 4-3. Tapparan tämän kevään suurin sankari oli lopulta puolustaja Joni Tuulola. Samalla hänestä tuli vasta toinen puolustaja, joka on palkittu Jari Kurri -palkinnolla pudotuspelien arvokkaimpana pelaajana sitten HIFK:n Toni Söderholmin ja kevään […]
atleetti.fi
Melkoinen yllätys Leijonien treeneissä – Valmentaja lähtee kotiin -
Tapparan mestaruus huomioitiin Leijonien treeneissä. Ari Hilli lähtee kotiin. Tapparan maalivahtivalmentajalle Aki Näykille tuli äkkilähtö Tampereelta keskiviikkona voitetun jääkiekkoilun Suomen mestaruuden jälkeen. Näykki matkusti heti torstaina aamulla Sveitsiin Zürichiin, missä hän liittyi Leijonien MM-joukkueeseen.
iltalehti.fi
Veljekset Räsänen jatkavat Tappara-paidassa ensi kaudella, Juuso Nykäselle kahden vuoden jatkosopimus -
Tappara kertoi mestaruusjuhlissaan, että veljeskaksikko Aapeli ja Iivari Räsänen jatkaa joukkueessa ensi kaudella. Juuso Nykäselle solmittiin kaksivuotinen jatkopahvi.
jatkoaika.com
Aapeli Räsänen (F) from Tappara to Tappara -
Status: Contract Extension Date: 05/14/2026 Player: Aapeli Räsänen (F) From: Tappara To: Tappara Information: 1 year Source: You need a free account to view Transfer URL Sign In/Up
eliteprospects.com
Juuso Nykänen (F) from Tappara to Tappara -
Status: Contract Extension Date: 05/14/2026 Player: Juuso Nykänen (F) From: Tappara To: Tappara Information: 2 years Source: You need a free account to view Transfer URL Sign In/Up
eliteprospects.com
Palaa kuvakoosteen muodossa Tapparan mestaruustunnelmiin -
Tappara varmisti keskiviikkoiltana Nokia-areenassa liigamestaruuden kaatamalla KooKoon seitsemännessä finaalissa lukemin 2−1. Palaa tämän koosteen myötä uudelleen ottelun jälkeisiin tunnelmiin.
jatkoaika.fi
Iivari Räsänen (D) from Tappara to Tappara -
Status: Contract Extension Date: 05/14/2026 Player: Iivari Räsänen (D) From: Tappara To: Tappara Information: 1 year Source: You need a free account to view Transfer URL Sign In/Up
eliteprospects.com
Konkari paljasti: Näin Tapparan juhlat jatkuivat pelin jälkeen – ”Olin kotona 04” -
Tapparan kultajuhlat jatkuivat torstaina. Tapparan pelaajat juhlivat Tampereen Raatihuoneella SM-kultaa torstaina iltapäivällä. Tilaisuutta isännöi apulaispormestari Ilkka Porttikivi. Iltalehti jututti tapahtumassa konkarivahti Juha Metsolaa, joka paljasti, miten juhlat etenivät keskiviikkona ratkaisupelin jälkeen.
iltalehti.fi
Suora lähetys: Tapparan kultajuhlat käynnistyvät Nokia-areenassa -
IS seuraa Tapparan kultajuhlia.
iltasanomat.fi
Blichfeld avgjorde match 7 när Tappara vann FM-finalen -
Fjärde guldet på fem år.
smp.se
Nyt tuli kiire! Tappara järjestää mestaruusjuhlat pika-aikataululla -
Tapparan mestaruusjuhlat alkavat pian. Tappara voitti keskiviikkoiltana jääkiekon Suomen mestaruuden, kun se kaatoi ratkaisevassa seitsemännessä finaalissa KooKoon 2–1. Seura järjestää mestaruusjuhlat heti torstaina kello 15.00 Nokia-areenalla.
iltalehti.fi
Rikard Grönborgilta suoraa puhetta Tampereen kiekkokulttuurista -
Rikard Grönborg jättää Tapparan mestarivalmentajana. Tapparan ruotsalaispäävalmentaja Rikard Grönborg oli onnellinen mies keskiviikkoiltana. Hän valmensi Suomen suurseuraa kolmen kauden ajan. Hän voitti Tappara-aikanaan kaksi Suomen mestaruutta.
iltalehti.fi
Näin Tampereella juhlittiin Tapparan mestaruutta: yksi otettu kiinni, keskustassa paukuteltiin raketteja -
Yö oli sateinen ja rauhallinen.
iltasanomat.fi
Kommentti: Tapparalla on yksi ongelma, jonka kaikki muut seurat haluaisivat itselleen -
Tappara näytti jälleen kerran, mitä voittamisen kulttuuri parhaimmillaan on, kirjoittaa Harri Hepojärvi. Valhe, emävalhe, tilasto. Vanha sanonta piti jälleen paikkansa.
iltalehti.fi
Aapeli Räsänen korosti Tappara-legendan roolia mestaruudessa: ”Karismaa riittää” -
TAMPERE. Tapparan mestarijoukkueen yksi ensimmäistä kertaa Suomen mestaruutta juhlimaan päässeistä pelaajista oli hyökkääjä Aapeli Rä
suomikiekko.com
Benjamin Rautiaiselta tyly paljastus: Kultajuhlat nopeasti ohi -
Tapparan kultapotta ei ehdi kauaa nauttia mestaruudesta. – Numero 78, Benjamin Rautiainen! Yleisö mylvi, kun Tapparan ottelukuuluttaja huusi Tapparan kultakypärän noutamaan oman kultamitalinsa voitetun seiskapelin jälkeen.
iltalehti.fi