2026-03-19
Hannu Jortikka teki paljastuksen legendaarisesta mestaruudesta: ”Hiljaista oli” -
Ensimmäinen liigakulta ratkesi 50 vuotta sitten. SM-liigahistorian ensimmäinen finaalisarja käynnistyi Turussa 18. maaliskuuta 1976 – ja päättyi Tampereella heti seuraavana päivänä. – Juhliminen oli aika hillittyä, paljon rauhallisempaa kuin tänä päivänä, muistelee Hannu Jortikka, TPS:n kultajoukkueen nuori puolustaja.
iltalehti.fi
Jarno Pikkarainen: tämä on Petteri Riihisen tilanne nyt -
Porin Ässien puolustaja Petteri Riihinen loukkaantui pelottavasti ottelussa TPS:ää vastaan. Turkulaisten puolustaja Oliver Lauridsen
suomikiekko.com
2026-03-18
Näkökulma: Toni Söderholmin hämmästyttävä romahdus -
TPS:n pelit Liigassa päättyivät runkosarjaan. Joukkueen päävalmentaja Toni Söderholm epäonnistui kaunistelematta sanoen todella pahasti. Vuosi sitten Turussa paikka pudotuspeleihin varmistui viimeisellä runkosarjakierroksella. Puolivälieräkarsinnoissa TPS taisteli ihan hyvin SaiPaa vastaan, mutta ei ihan riittänyt. Tommi Miettinen sai TPS:n päävalmentajan paikalta kauden päätyttyää potkut. Hänet korvasi Toni Söderholm. Odotukset olivat korkealla. Olihan Söderholmia hehkutettu Suomessa valmentajaosaajana maasta […]
atleetti.fi
Kiitos ja hyvästi, TPS 2025−26: Toni Söderholmin ensimmäinen kausi päättyi runkosarjaan -
TPS:n kausi 2025–2026 sisälsi monenlaisia vaiheita. Tapahtumia riitti niin kaukalossa kuin sen ulkopuolellakin. Runkosarjaan päättynyttä kautta voidaan pitää rajuna pettymyksenä turkulaisten kannalta.
jatkoaika.com
Nyt puhuu Ässien valmentaja törkytaklauksesta: ”Jokainen näki” -
Jarno Pikkarainen jakoi ajatuksiaan Oliver Lauridsenin rumasta taklauksesta ja tulevasta playoff-sarjasta Kiekko-Espoota vastaan. Ässien Petteri Riihinen, 24, jäi viime viikonloppuna TPS:n Oliver Lauridsenin törkyniitin alle. Ässien päävalmentaja Jarno Pikkarainen oli keskiviikkona SM-liigan järjestämässä mediatilaisuudessa melko vaitonainen puolustajansa voinnista. – Olosuhteisiin nähden hän on ihan ok. Yleisvointi on hyvä, mutta miten pitkä palautuminen tuollaisesta tällistä tulee, sitä on mahdoton arvioida, Pikkarainen sanoi.
iltalehti.fi
Har TPS-ledningen fortsatt förtroende för Toni Söderholm? Kryptisk kommentar av klubbchefen -
Toni Söderholms första säsong som TPS-tränare tog slut tidigt. Åbolaget borde ha tagit sig klart längre, konstaterar klubbens verkställande direktör.
yle.fi
Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä -
Aleksi Saarela on jättämässä TPS:n, kertoo Urheilucast. Esko Seppäsen mukaan 29-vuotias sentteri on tehnyt sopimuksen Lukon kanssa, mutta virallinen ilmoitus viivästyy vielä sopimukseen liittyvän ulkomaan pykälän takia. Saarela neuvotteli m
leijonat.com
TPS jäi ulos pudotuspeleistä ensimmäistä kertaa 11 vuoteen – ”Iso pettymys”, sanoo toimitusjohtaja -
Toimitusjohtaja Aki Holma kokee, että TPS:n resursseilla olisi pitänyt mennä heittämällä playoffeihin. Epäonnistuminen analysoidaan tarkasti.
yle.fi
Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – hylkäsi miljoonatarjouksen! -
Aleksi Saarela on jättämässä TPS:n, kertoo Urheilucast. Esko Seppäsen mukaan 29-vuotias sentteri on tehnyt sopimuksen Lukon kanssa, mutta virallinen ilmoitus viivästyy vielä sopimukseen liittyvän ulkomaan pykälän takia. Saarela neuvotteli m
leijonat.com
Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan! -
Aleksi Saarela ei jatka ensi kaudella TPS:ssä, kertoo Urheilucast. Esko Seppäsen tietojen mukaan Saarela on tehnyt sopimuksen Lukon k
suomikiekko.com
TPS – KooKoo 3 – 4 -
TPS – KooKoo 3 – 4
tps.fi
TPS–KooKoo 17.3. maalikooste -
*** Tämän videon on tuottanut HC TPS Turku oy. Videon ja/tai ääniraidan saa vapaasti julkaista mediassa (radio, tv ja internet), blogeissa tai muissa vastaavissa yhteyksissä. Julkaisun yhteydessä on kuitenkin mainittava alkuperäislähde tekstinä tai puhuttuna seuraavassa muodossa: YouTube / hc.tps.fi
youtube.com
TPS–KooKoo 17.3. lehdistötilaisuus -
*** Tämän videon on tuottanut HC TPS Turku oy. Videon ja/tai ääniraidan saa vapaasti julkaista mediassa (radio, tv ja internet), blogeissa tai muissa vastaavissa yhteyksissä. Julkaisun yhteydessä on kuitenkin mainittava alkuperäislähde tekstinä tai puhuttuna seuraavassa muodossa: YouTube / hc.tps.fi
youtube.com
Kiitos ja hyvästi, TPS 2025−2026: Toni Söderholmin ensimmäinen kausi päättyi runkosarjaan -
TPS:n kausi 2025-2026 sisälsi monenlaisia vaiheita. Tapahtumia riitti niin kaukalossa kuin sen ulkopuolellakin. Runkosarjaan päättynyttä kautta voidaan pitää rajuna pettymyksenä turkulaisten kannalta.
jatkoaika.com
Kiitos ja hyvästi, TPS 2025-2026: Toni Söderholmin ensimmäinen kausi päättyi runkosarjaan -
TPS:n kausi 2025-2026 sisälsi monenlaisia vaiheita. Tapahtumia riitti niin kaukalossa kuin sen ulkopuolellakin. Runkosarjaan päättynyttä kautta voidaan pitää rajuna pettymyksenä turkulaisten kannalta.
jatkoaika.com
Näin TPS-fanit kommentoivat pride-kohua -
TPS:n kausi on ollut vaikea. SM-liigakausi 2025–26 oli Turun Palloseuralle vaikea. Niin vaikea, että sen matka tyssäsi runkosarjaan ensimmäistä kertaa 11 vuoteen. Jos kausi on ollut vaikea pelaajille ja seuran työntekijöille, niin se on ollut myös mustavalkoisille faneille.
iltalehti.fi
TPS tarjosi yleisölle viihdettä koko rahan edestä, mutta sen kausi päättyi kirvelevään tappioon KooKoolle -
TPS hävisi sen viimeisen ottelun runkosarjassa KooKoolle maalein 3–4. Turkulaiset onnistuivat tasoittamaan ottelun aivan sen lopussa ja pääsivät yrittämään tarvitsemaansa voittoa varsinaisella peliajalla. TPS:n kausi tuli päätökseensä, sillä tulosta ei syntynyt.
jatkoaika.com
HPK ei suostunut luopumaan pudotuspelipaikastaan – huima trilleri päättyi Rinkelinmäen riemuun -
HPK voitti Tapparan kotonaan jatkoajalla lukemin 3–2. Kotijoukkue siirtyi ottelussa jo kahden maalin johtoon, mutta Tappara ei luovuttanut, vaikka sarjasijoituksen kannalta kamppailulla ei ollut sille merkitystä. Voiton myötä HPK varmisti itselleen viimeisen paikan pudotuspeleissä eikä sen tarvinnut enää jännittää TPS:n pelin lopputulosta.
jatkoaika.com
Lapa jäähän: Välierähuumaa ja karsintajännitystä − puolivälierissä pudonneet joukkueet syynissä -
Auroraliigan välierät ovat täydessä käynnissä ja myös karsintasarja on vielä kesken. Puolivälierissä kautensa joutui kuitenkin tappioiden myötä päättämään neljä joukkuetta. On aika perata Kuortaneen, TPS:n, Kärppien ja KalPan edesottamukset sekä kuulla oululaisten sensaatiohyökkääjä Emmi Loposta.
jatkoaika.com
2026-03-17
Olli Korhonen räjäytti Rinkelinmäen jatkoaikamaalilla – Oranssi Kevät käyntiin -
Olli Korhosen jatkoaikamaali runkosarjan voittanutta Tapparaa vastaan sinetöi HPK:n playoffs-paikan. Kerho eteni kevään peleihin lopulta kuitenkin neljän pisteen erolla 13. sijalle jääneeseen TPS:ään. HPK saa vastaansa Rauman Lukon playoffsien ensimmäisellä kierroksella. HPK tuli otteluun vahvasti ja ensi tahdeista lähtien oli nähtävissä ottelun merkitys. Ensimmäinen erä alkoi HPK:n komennossa ja Kerhon ensimmäinen vaarallinen paikka nähtiin jo […] The post Olli Korhonen räjäytti Rinkelinmäen jatkoaikamaalilla – Oranssi Kevät käyntiin appeared first on HPK - Hämeenlinnan Pallokerho.
hpk.fi
Ottelukooste: TPS – KooKoo | 17.3.2026 -
youtube.com
TPS:lle harvinainen katastrofi – Näin kapteeni kommentoi -
Ruben Rafkin kommentoi TPS:n jättipettymystä. TPS:n kausi päättyi dramaattisella tavalla runkosarjan päätöskierroksella, kun KooKoo ryösti täyden pistepotin Turusta. Lopulta mikään TPS:n pistesaalis ei olisi riittänyt, sillä HPK kaatoi kotiottelussaan Tapparan jatkoajalla.
iltalehti.fi
TPS menettää tähtipelaajansa -
Lukko-kasvatti Aleksi Saarela piipahti Turussa vain yhden kauden. Hyökkääjä Aleksi Saarela teki viime kesäkuun lopussa yhden vuoden mittaisen sopimuksen Turun Palloseuran kanssa. Saarela palasi Sveitsistä Suomeen varusmiespalveluksen takia ja suoritti kauden aikana intin Säkylässä. Iltalehden usealta taholta saaman tiedon mukaan 29-vuotias Saarela ei jatka ensi kaudella Turussa.
iltalehti.fi
Lehdistötilaisuus: TPS – KooKoo | 17.3.2026 -
youtube.com
Tiukka taistelu Turussa – KooKoo päätti runkosarjan voittoon ja kakkossijaan -
KooKoo päätti runkosarjansa Turussa tiukan kamppailun jälkeen 3–4 (2–1, 2–3, 3–4) -voittoon TPS:sta. Samalla oranssimustat varmistivat runkosarjan kakkossijan ja jatkavat näin ollen suoraan välieriin historian parhaalla runkosarjasijoituksellaan.
kookoo.fi
Kommentti: Pride-kohu oli pientä verrattuna TPS:n todellisiin ongelmiin -
Turun Palloseura vankisti taas asemaansa entisenä suurseurana, kirjoittaa Jussi Paasi.
iltasanomat.fi
TPS:n kausi päättyi äärimmäisen nolosti – tässä ensimmäiset pudotuspeliparit -
Liigan runkosarjan päätöskierroksella ratkesi viimeinen pudotuspelipaikka. HPK:n voitto jatkoajalla Tapparasta maalein 3-2 ratkaisi TPS:n karsiutumisen pudotuspeleistä. TPS tasoitti KooKoota vastaan kolmannen erän lopulla 3-3:een. Sitten TPS otti vielä maalivahdin pois, koska olisi tarvinnut voiton varsinaisella peliajalla. KooKoo teki voittomaalinsa tyhjiin. Harvemmin ottelu ratkaistaan niin, että tasalukemissa voittomaali tehdään tyhjiin. TPS:n umpisurkea kausi saikin arvoisensa päätöksen. […]
atleetti.fi
Liigan pudotuspeliparit selvillä – TPS:lle jättipettymys -
Liigan kuluvan kauden runkosarja sai trillerimäisen päätöksen tiistaina, kun sarjassa pelattiin täysi kahdeksan ottelun kierros. Pakka pudotuspelejä ajatellen oli täysin levällään vielä ennen päätöskierr
suomikiekko.com
Näin viimeisen Liiga-kierroksen ratkaisuvaiheet etenivät: TPS ulos pudotuspeleistä dramaattisten vaiheiden jälkeen, Ilves nappas... -
Jatkoaika seurasi viimeisen runkosarjakierroksen aikana vaihtuneita sijoituksia muuttuneiden tilanteiden mukaan.
jatkoaika.com
Käsittämätöntä draamaa – Kohujen kausi loppui Turussa -
TPS:n kausi päättyi tiistaina. Asetelma oli harvinaisen selvä ennen TPS:n ja KooKoon välistä runkosarjan päätösottelua Turkuhallissa: vain kolmen pisteen voitto kelpaisi isännille, eikä sekään välttämättä riittäisi. Toisaalla HPK ei olisi saanut tienata kahta pistettä runkosarjan kuningasta Tapparaa vastaan.
iltalehti.fi
Fiaskot fullbordat för Toni Söderholms TPS – missar slutspel -
Det blir ingen slutspelshockey i Åbo i vår. TPS lyckades inte klättra förbi HPK i den sista omgången.
yle.fi
Tässä Liigan pudotuspeliparit – TPS romahti! -
Liigan runkosarja sai tiistaina dramaattisen päätöksen, kun kaikki kahdeksan ottelua pelattiin samaan aikaan – eikä jännitykseltä vältytty. Tilanne pudotuspeliviivan ympärillä oli täysin auki vielä ennen viimeistä kierrosta. Lopulta suoran puolivälieräpaikan nappa
leijonat.com
Näin viimeinen Liiga-kierros ratkeaa: TPS ulos pudotuspeleistä dramaattisten vaiheiden jälkeen, Ilves nappasi neljännen sijan -
Jatkoaika seuraa viimeisen runkosarjakierroksen aikana vaihtuvia sijoituksia klo 18.30 lähtien.
jatkoaika.com
Näin viimeinen Liiga-kierros etenee kolmansiin eriin: TPS jäämässä ulos pudotuspeleistä, Ilves kiinni lepoa takaavassa nelossija... -
Jatkoaika seuraa viimeisen runkosarjakierroksen aikana vaihtuvia sijoituksia klo 18.30 lähtien.
jatkoaika.com
TPS-luotsi ottaa kantaa Oliver Lauridsenin kohutaklaukseen: ”Itsekin sitä mieltä” -
TPS:n päävalmentaja Toni Söderholm kommentoi MTV Katsomon haastattelussa viime viikonlopun puhutuimpaa Liiga-tilannetta. TPS:n puolustajajärkäle Oliver Lauridsen sai kahdeksan ottelun pelikiellon Ässien Petteri Riihiseen kohdist
leijonat.com
TPS-päävalmentaja Toni Söderholm tuomitsi Oliver Lauridsenin törkytaklauksen: ”Itsekin sitä mieltä” -
TPS:n päävalmentaja Toni Söderholm otti MTV Katsomon haastattelussa kantaa viime lauantaina koko Liigaa k
suomikiekko.com
Kuka nappaa viimeisen suoran puolivälieräpaikan, HPK vai TPS ulos pudotuspeleistä? Yle seuraa SM-liigan päätöskierrosta -
Yle seuraa jääkiekon SM-liigan runkosarjan viimeistä ottelukierrosta tässä artikkelissa.
yle.fi
Ratkaisun paikka – TPS taistelee playoffs-paikasta päätöskierroksella -
Ratkaisun paikka – TPS taistelee playoffs-paikasta päätöskierroksella
tps.fi
Liiga-kierroksen sikatempusta mielipide-eroja Atleetin ohjelmassa -
Oliver Lauridsenin kammotaklauksesta syntyi eriäviä mielipiteitä Vilttimiehissä. TPS:n Oliver Lauridsenin hirvittävä ylilyönti kotiottelussa Ässiä vastaan nousi puheenaiheeksi kauden toiseksi viimeisellä Liiga-kierroksella viime lauantaina. Lauridsen taklasi Ässien Petteri Riihistä kolmantena ulkopuolisena pelaajana täydellä voimalla päähän. Riihinen kamppaili tilanteessa kiekosta TPS:n Eetu Päkkilän kanssa, eikä havainnut 197-senttisen tanskalaisjärkäleen tuloa. Lauridsen, 36, sai törkytaklauksestaan kahdeksan ottelun pelikiellon Liigan […]
atleetti.fi
Sami Vatanen ja Arttu Pelli sivussa runkosarjan viimeiseltä Liiga-kierrokselta – pitkäaikaistoipilas Andreas Okany palaa KalPan hyökkäykseen -
Liigan runkosarjan päätöskierroksella huomio kiinnittyy pudotuspeliviivoille. Viimeisestä paikasta kevään peleissä kilpailevat HPK ja TPS, joista ensin mainitun kakkosketjussa pelaa vasta 17-vuotias Ilari Mäkinen.
jatkoaika.fi
Tässä Liigan runkosarjan päätöskierroksen panokset! -
Liigan runkosarja huipentuu tiistaina 17. maaliskuuta täyteen kahdeksan ottelun kierrokseen. Tsekkaa kierroksen panokset! Liiga-kauden 2025-26 runkosarja huipentuu tiistaina, ja panokset ovat äärimmäisen kovat etenkin kamppailussa viimeisestä suorasta puolivälieräpaikasta sekä viimeisestä pudotuspelipaikasta. Nelossija voi mennä vielä Ilvekselle, Lukolle, KalPalle tai JYPille ja viimeinen pudotuspelipaikka ratkaistaan HPK:n ja TPS:n välillä. Liigan pudotuspelit 2026 alkavat ensimmäisen kierroksen otteluilla […] The post Tässä Liigan runkosarjan päätöskierroksen panokset! appeared first on Pallomeri.net | Uutiset, vedonlyöntivihjeet ja videot!.
pallomeri.net
2026-03-16
Yle: Jesse Joensuun mielestä Oliver Lauridsen sai liian kovan pelikiellon -
Jesse Joensuu kommentoi Oliver Lauridsenin taklaustilannetta Ylelle ja piti kahdeksan ottelun pelikieltoa liian suurena. TPS:n Oliver Lauridsen sai kahdeksan ottelun pelikiellon taklattuaan Ässien Petteri Riihistä brutaalisti päähän lauantain Liiga-kierroksella. Ylelle tilannetta kommentoineen Jesse Joensuun mielestä pelikielto oli liian iso. Joensuun mukaan taklaus ei ollut kahdeksan ottelun pelikiellon arvoinen. Hän sanoo, että Riihisen olisi pitänyt yrittää […] The post Yle: Jesse Joensuun mielestä Oliver Lauridsen sai liian kovan pelikiellon appeared first on Pallomeri.net | Uutiset, vedonlyöntivihjeet ja videot!.
pallomeri.net
Jääkiekkoliigan runkosarja huipentuu päätöskierroksella kamppailuun pudotuspelipaikoista – TPS:n tai HPK:n kausi päättyy tiistaina -
savonsanomat.fi
Otteluinfo: TPS vs. KooKoo -
Otteluinfo: TPS vs. KooKoo
tps.fi
Oliver Lauridsenille kahdeksan ottelun pelikielto -
Oliver Lauridsenille kahdeksan ottelun pelikielto
tps.fi
Viikkoinfo 12/2026: Runkosarja päätökseen vieraskaukalossa -
Kauden 2025–2026 runkosarja saadaan päätökseen tiistaina, kun Liigassa pelataan täysi ottelukierros. KooKoo taistelee Turussa, jossa panoksena on KooKoolle Liigan kakkossija ja TPS:lle paikka kevään playoffseissa.
kookoo.fi
Kæmpe karantæne til Dansk landsholdsback: Færdig for resten af sæsonen -
Det finske disciplinær udvalg har slået hårdt ned på TPS danske Landsholdsback Oliver Lauridsen. Den store danske leverede dette check to the head i lørdags – (se det HER) Dommen er nu faldet og den lyder på otte spilledages karantæne. Da TPS ikke kommer med i slutspillet og kun har en enkelt kamp tilbage i […] Indlægget Kæmpe karantæne til Dansk landsholdsback: Færdig for resten af sæsonen blev først udgivet på Hockeymagasinet.
hockeymagasinet.dk
Åtta matchers avstängning för TPS-spelaren Oliver Lauridsen efter ful tackling mot huvudet -
Ishockeyligans disciplinnämnd anser att tacklingen var vårdslös och utsatte motståndaren för fara.
svenska.yle.fi
Förre SHL-profilen stängs av i åtta matcher -
Oliver Lauridsen, 36, sänkte en motståndare i TPS Turkus förlust mot Ässät.
aftonbladet.se
2026-03-15
Jääkiekko | TPS:n Oliver Lauridsenille kahdeksan ottelun pelikielto -
Oliver Lauridsen sai tuomion taklauksestaan Ässien Petteri Riihiseen.
hs.fi
Tuomio tuli! Oliver Lauridsen sai Liiga-kauden pisimmän pannan – tuloksena 8 ottelun pelikielto -
TPS:n puolustaja Oliver Lauridsen on määrätty kahdeksan ottelun pelikieltoon Ässien Petteri Riihiseen kohdistuneesta taklauksesta. Lauantain nähtiin Liiga-kauden rumin taklaus, kun TPS:n tanskalaispakki Oliver Lauridsenilta nähtiin brutaali teloitusyritys. Mies painoi keskialueella hirmuisella voimalla Petteri Riihistä suoraan päähän, eikä tekoa voida millään perustella. Tästä käynnistyi tietysti välittömästi keskustelu siitä, että kuinka pitkä pelikielto on luvassa. Liigan kurinpito […] The post Tuomio tuli! Oliver Lauridsen sai Liiga-kauden pisimmän pannan – tuloksena 8 ottelun pelikielto appeared first on Pallomeri.net | Uutiset, vedonlyöntivihjeet ja videot!.
pallomeri.net
Valtava pelikielto SM-liigassa -
Oliver Lauridsen sai tuomionsa. SM-liigan kurinpitodelegaatio on lätkäissyt TPS:n Oliver Lauridsenille kahdeksan ottelun pelikiellon. Lauridsen taklasi lauantain Ässät-ottelussa Petteri Riihistä ulosajon arvoisesti.
iltalehti.fi
TPS:n Oliver Lauridsen tuomittiin kahdeksan ottelun pelikieltoon -
Liigan kurinpitodelegaatio antoi TPS:n puolustaja Oliver Lauridsenille kahdeksan ottelun pelikiellon tämän taklauksesta Ässien Petteri Riihiseen.
jatkoaika.com
Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto! -
Liigan kurinpitodelegaatio on määrännyt TPS:n Oliver Lauridsenin kahdeksan ottelun pelikieltoon lauantain TPS–Ässät-ott
suomikiekko.com
TPS:n Oliver Lauridsen: jättimäinen pelikielto! -
Liigan kurinpitodelegaatio on langettanut kovan rangaistuksen TPSn puolustajalle Oliver Lauridsenille. Tanskan maajoukkuemies sai kahdeksan ottelun pelikiellon lauantaina pelatun TPS–Ässät-ottelun tapahtumien seurauksena. Laurid
leijonat.com
Liiga-kauden 2025-26 HIRVITTÄVIN (?) TAKLAUS kuumensi tunteet -
Pääkanava: @LiigaLore https://www.youtube.com/@LiigaLore #liiga #smliiga #jääkiekko #urheilu #hockey #sports VIDEO CREDIT: MTV3 Tutka HC TPS NCAA NHL MUSIC CREDIT: Anno Domini Beats - Warzone Anno Domini Beats - Sacrifices Anno Domini Beats - Still Standing *Under the Copyright Disclaimer under Section 107 of the Copyright Act 1976, there is an allowance for 'fair use' of copyrighted material for such purposes as education and research, scholarship, criticism, news reporting, comment, and teaching. We Do NOT Re-Upload or Reuse without any sort of transformative nature. All Material is carefully gathered and is Not reused Content. Non-profit, educational or personal use tips the balance in favor of fair use. No copyright infringement intended. ALL RIGHTS BELONG TO THEIR RESPECTIVE OWNERS*
youtube.com
Kommentti | TPS:n Oliver Lauridsenin taklaus oli raukkamainen – tulossa pitkä pelikielto -
Oliver Lauridsenin pimahtamista on vaikea ymmärtää, kirjoittaa jääkiekkotoimittaja Sami Hoffrén.
hs.fi
Kommentti: Tämä törkytemppu ei voi mennä läpi SM-liigassa -
SM-liigan on annettava kakkua, kirjoittaa jääkiekkotoimittaja Aki-Petteri Pulkkinen. Lauantain SM-liigakierroksella sattui ja pahasti. TPS:n ja Ässien välisessä kamppailussa turkulaisten järkälepuolustaja Oliver Lauridsen sammutti Ässien Petteri Riihisen valot rajulla taklauksella ottelun avauserässä.
iltalehti.fi
Oikeustieteen tohtorilta kova lausunto Liigan kohusikailusta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada” -
Lauantain Liiga-kierroksella nähtiin poikkeuksellisen ruma taklaus, josta on odotettavissa pitkä pelikielto. Ässien puo
suomikiekko.com
Oikeustieteen tohtori Liigan kohutaklauksesta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada” -
Lauantain Liiga-kierroksella TPS:n Oliver Lauridsen antoi rumimman taklauksen, joka Liigassa on tällä kaudella tai jopa vuosiin nähty. Hän taklasi kamppailutilanteessa ja haavoittuvassa asemassa ollut ässäpuolustaja Petteri Riih
leijonat.com
”Ehdollista vankeutta” – SM-liigan sikailijalle vaaditaan kovaa rangaistusta -
Helsingin Kokoomuksen kaupunginvaltuutettu kommentoi Oliver Lauridsenin kammotaklausta. TPS:n konkaripakki Oliver Lauridsen, 36, taklasi Ässien Petteri Riihisen, 24, todella rumasti lauantaina. 197-senttinen järkäle tuli kolmantena pelaajana tilanteeseen ja jysäytti vastapallopomminsa suoraan 13 senttiä lyhyemmän Riihisen päähän. Riihinen loukkaantui, ja Lauridsen lensi suihkuun. SM-liigan kurinpitoelin tutkii tilannetta ja miettii, onko Lauridsenille syytä antaa pelikieltoa.
iltalehti.fi
Nehorázné, co se mu honilo hlavou?! Finsko vyděsil možná nejstrašnější faul za poslední roky -
Finská média zmiňují, že šlo možná o vůbec nejstrašnější faul, který byl za posledních několik let k vidění na hokejových stadionech. A je pravda, že nedovolený zákrok zkušeného dánského obránce Olivera Lauridsena z TPS Turku na zadáka Petteriho Riihinena z Ässätu Pori byl hodně za hranou a dá se očekávat dlouhý dodatečný postih.
sport.cz
2026-03-14
TPS – Ässät 2 – 5 -
TPS – Ässät 2 – 5
tps.fi
TPS–Ässät 14.3. lehdistötilaisuus -
*** Tämän videon on tuottanut HC TPS Turku oy. Videon ja/tai ääniraidan saa vapaasti julkaista mediassa (radio, tv ja internet), blogeissa tai muissa vastaavissa yhteyksissä. Julkaisun yhteydessä on kuitenkin mainittava alkuperäislähde tekstinä tai puhuttuna seuraavassa muodossa: YouTube / hc.tps.fi
youtube.com
TPS–Ässät 14.3. maalikooste -
Kuva: @mtvurheilu
youtube.com
TPS taipui Ässille, mukaan mahtui kovia taklauksia, nyrkkihippaa ja ulosajo -
TPS hävisi kotonaan Ässille maalein 2–5. Turkulaiset pelasivat hyvin ensimmäisen ja toisen erän, vaikka mukaan mahtui kovista otteista johtuneita turhia jäähyjä. Porilaisvieraat tulivat kuitenkin isäntiä kovempaa kolmanteen erään ja nousivat tappioasemasta voittoon. TPS säilytti vielä mahdollisuutensa päästä pudotuspeleihin, mutta tappio Ässille teki tilanteensta entistä tukalamman.
jatkoaika.fi
Liigan kurinpito tutkii TPS-puolustaja Oliver Lauridsenin kammotaklauksen -
Lauantaina TPS:n ja Ässien välisessä ottelussa turkulaisten puolustaja Oliver Lauridsen taklasi patapaitojen Petteri Riihistä ulosajon arvoisesti. Nyt Liigan kurinpito tarttui toimeen ja tutkii tanskalaisen teon pelikiellon varalta.
jatkoaika.com
Ottelukooste: TPS – Ässät | 14.3.2026 -
youtube.com
Lehdistötilaisuus: TPS – Ässät | 14.3.2026 -
youtube.com
TPS vielä löysässä hirressä – pelaajien sikailu puhuttaa -
Liigassa lauantaina pelattiin seitsemän ottelua. HPK ja TPS hävisivät molemmat, joten ne ratkaisevat viimeisen playoff-paikan kohtalon vasta tiistaina pelattavalla päätöskierroksella. HPK hävisi Pelicansille Hämeenlinnassa 1-4. Ottelun tulosta enemmän puhutti Pelicansin Onni Käyhkön sikamainen taklaus Aleksi Ketosta selkään. Ketonen vietiin paareilla jäältä ja jätti jälkeensä verilammikon. Hänet vietiin sairaalaan tarkempiin tutkimuksiin. Myöhemmin HPK tiedotti sosiaalisessa mediasssa, […]
atleetti.fi
Peter Tiivolan haastattelu TPS-ottelun jälkeen -
TPS-Ässät 2-5
youtube.com
Suihkukomennus Turussa – Oliver Lauridsen jyräsi brutaalisti Petteri Riihisen yli -
TPS:n tanskalaispuolustaja Oliver Lauridsen taklasi rajusti Ässien Petteri Riihistä ja lensi suihkun puolelle jo avauserässä. Viimeisestä pudotuspelipaikasta tiukasti kamppaileva TPS aloitti pelin Ässiä vastaan hyvin, kun se meni 2-0-johtoon jo avauskympillä. Pian se joutui kuitenkin viiden minuutin alivoimalla Oliver Lauridsenin ulosajon myötä. Tanskalaispakki jyräsi keskialueella brutaalisti Ässien Petteri Riihisen yli, ja tämä jäi makaamaan jään […] The post Suihkukomennus Turussa – Oliver Lauridsen jyräsi brutaalisti Petteri Riihisen yli appeared first on Pallomeri.net | Uutiset, vedonlyöntivihjeet ja videot!.
pallomeri.net
Tässä lauantain 14.3. Liiga-otteluiden panokset! -
Liigan runkosarja huipentuu lauantaina ja tiistaina, ja jännättävää riittää vielä kummankin pudotuspeliviivan tuntumassa! Liigan runkosarja 2025-26 huipentuu lauantaina 14.3. ja tiistain 17.3. ja mielenkiintoisimmat taistelut käydään sijasta 4 ja sijasta 12. Nelospaikan voivat vielä ottaa Ilves, JYP, Lukko ja KalPa, kun taas viimeinen pudotuspelipaikka ratkaistaan HPK:n ja TPS:n välillä. Runkosarjan voitto ratkesi perjantaina Tapparalle, joten […] The post Tässä lauantain 14.3. Liiga-otteluiden panokset! appeared first on Pallomeri.net | Uutiset, vedonlyöntivihjeet ja videot!.
pallomeri.net
Taistelu pudotuspelipaikasta jatkuu Turussa – TPS kohtaa Ässät toistamiseen back-to-back -otteluparin toisessa osassa -
Taistelu pudotuspelipaikasta jatkuu Turussa – TPS kohtaa Ässät toistamiseen back-to-back -otteluparin toisessa osassa
tps.fi
TPS:n surkeudelle sinetti lauantaina? -
TPS pelaa lauantaina Turussa veitsi kurkulla. Jos HPK voittaa Pelicansin, eikä TPS voita Ässiä, päättyy TPS:n kausi runkosarjaan. Epäonnistuminen olisi TPS:llä käsittämätön. Onhan joukkueeseen hankittu päävalmentajaksi Toni Söderholm, jonka piti laittaa TPS uuteen liitoon. TPS:n pelaajamateriaalinkin piti riittää tällä kaudella taistoon Liigan kärkipaikoista. Jotain TPS:n pelistä on kuitenkin puuttunut. Joukkueesta ei oikein löydy tekemisen iloa. […]
atleetti.fi
2026-03-13
Ässät–TPS 13.3. lehdistötilaisuus -
Kuva: @mtvurheilu
youtube.com
Ottelukooste: Ässät – TPS | 13.3.2026 -
youtube.com
Ässät – TPS 6 – 2 -
Ässät – TPS 6 – 2
tps.fi
Ässät–TPS 13.3. maalikooste -
Kuva: @mtvurheilu
youtube.com
Ässät-TPS 13.3.2026 maalikooste -
Ässät-TPS 6-2 Kuva: @mtvurheilu
youtube.com
Tappara varmisti runkosarjan voiton – KooKoo ja SaiPa myös suoraan puolivälieriin – Kärpät ja Jukurit ulos pudotuspeleistä -
Perjantaina varmistui paljon sijoituksia, kun Tapparan voitto Lukosta varmisti sille runkosarjan voiton. HIFK ja Pelicans varmistivat pudotuspelipaikat, KooKoo ja SaiPa taas etenevät suoraan puolivälieriin. HPK ja TPS kamppailevat viimeisestä pudotuspelipaikasta.
jatkoaika.com
Nestor Noivan haastattelu TPS-ottelun jälkeen -
Ässät-TPS 6-2 Kuva: @mtvurheilu
youtube.com
Ässät-TPS 13.3.2026 lehdistötilaisuus -
Ässät-TPS 6-2 Kuva: @mtvurheilu
youtube.com
Lehdistötilaisuus: Ässät – TPS | 13.3.2026 -
youtube.com
TPS hakee elintärkeitä pisteitä Porista – vastassa Ässät back-to-back -otteluiden avauksessa -
TPS hakee elintärkeitä pisteitä Porista – vastassa Ässät back-to-back -otteluiden avauksessa
tps.fi
Otteluinfo: TPS vs. Ässät -
Otteluinfo: TPS vs. Ässät
tps.fi
Jukureilla käsittämätön kokoonpano Kouvolassa – vain kahdeksalla pelaajalla Liiga-kokemusta -
Mikkelin Jukurit lähtee KooKoota vastaan pelattavaan Liigan vierasotteluun käsittämättömän repalaisella kokoonpanolla. Jukureilla on vielä teoreettinen mahdollisuus päästä mukaan Liigan pudotuspeleihin, mutta se vaatisi jokaisen jäljellä olevan pelin voittamista ja lisäksi apuja sekä TPS:ltä että HPK:lta. Kyseinen urakka muuttui vielä entistäkin mahdottomammaksi, kun mikkeliläisten kokoonpano KooKoota vastaan pelattavaan vierasotteluun selvisi. Jukureilla on ensinnäkin kokoonpanossaan ainoastaan 14 […] The post Jukureilla käsittämätön kokoonpano Kouvolassa – vain kahdeksalla pelaajalla Liiga-kokemusta appeared first on Pallomeri.net | Uutiset, vedonlyöntivihjeet ja videot!.
pallomeri.net
HPK vei ottelusarjan – TPS:n U20-joukkueen kausi päättyi pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle -
HPK vei ottelusarjan – TPS:n U20-joukkueen kausi päättyi pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle
tps.fi
Ministeri Mika Poutala kehui TPS:n toimintaa -
Jääkiekkoilija Veli-Matti Savinaisen päätös kieltäytyä pride-paidasta TPS:n viime lauantain teemaottelussa on herättänyt keskustelua eduskunnassa. Urheiluasioista vastaava ministeri Mika Poutala (Kristillisdemokraatit) kommentoi torstaina eduskunnan kyselytunnilla Savinaisen tapausta yleisemmin, kun kysyttiin, puolustaako hallitus urheilijoiden mielipiteen- ja sananvapautta sekä oikeutta päättää itse, mihin poliittisiin kampanjoihin he osallistuvat. Poutala ilmoitti, että puolustaa. – Tämä ei ole oikein. Tiedän henkilökohtaisestikin, […]
atleetti.fi
Turun Setan puheista nousi kohu – Nyt puhuu Seta: ”Ei ollut ihan oikein” -
Seta joutui palautevyöryn kohteeksi Tusetan kirjoituksen takia. Nyt kattojärjestö kertoo oman näkemyksensä kohuun. Valtakunnallinen ihmisoikeusjärjestö Seta kertoo nyt oman kantansa TPS:n pride-kohusta. Seta on joutunut tapauksen takia palautevyöryn keskelle, kun Turun seudun Setan (Tuseta) Facebook-tilillä julkaistiin SM-liigajoukkue TPS:ää kritisoiva kirjoitus. Seta ja Tuseta ovat keskenään eri yhdistykset.
iltalehti.fi
2026-03-12
YLE: TPS ei sulkenut Veli-Matti Savinaisen suuta – väkivallalla uhkailua tullut -
TPS on ollut koko viikon ajan kohun keskiössä, kun Veli-Matti Savinainen ei pukeutunut pride-paitaan. Vihreät ja Perussuomalaiset veivät tapauksen poliittiseen myrskyyn ja pahaa oloa purkavissa someöyhötyksissä on päästy käsittämättömiin mittasuhteisiin. TPS:n hallituksen puheenjohtaja Kai Koskinen toteaa YLE:n haastattelussa TPS:n jatkavan työtä tasa-arvon eteen. Koskinen korostaa samalla, ettei halua arvioida hallituksesta eronneen Vihreiden puheenjohtajan Sofia Virran […]
atleetti.fi
TPS esti kohupelaajan haastattelun: ”En ole yhtään yllättynyt” -
TPS kieltäytyi antamasta Veli-Matti Savinaista haastatteluun ottelun jälkeen. Asiantuntija ymmärtää ratkaisun muttei pidä sitä järkevänä.
iltasanomat.fi
Näkökulma: Mies vai hiiri? – Veli-Matti Savinainen ei ollut haastateltavissa -
Maailmanmestari Veli-Matti Savinainen on viime päivät ollut Suomen puhutuin jääkiekkoilija. Ei siksi, että Veli-Matti Savinainen on olisi suoriutunut kaukalossa hyvin, vaan siksi, ettei hän suostunut pelaamaan pride-paidassa viime lauantaina TPS:n ja Ilveksen välisessä ottelussa. Savinainen ilmoitti Instagramissa kannattavansa tasa-arvoa. Pride ei ollut hänen mielestään oikea tapa sen edustamiseen. Reaktio oli Savinaiselta suoraselkäinen ja kunnioitettava. Asia […]
atleetti.fi
Ylpeä TPS voitti Sportin, Savinainen sai yleisöltä raikuvat aplodit -
TPS piti turkulaisten pudotuspelihaaveet elossa voittamalla Sportin maalein 3–0. Vaasalaiset onnistuivat pitämään ottelun tasaisena aina kolmanteen erään saakka. Huomionarvoista oli myös, että kohun keskellä viime päivät ollut TPS-hyökkääjä Veli-Matti Savinainen sai kotiyleisöltä raikuvat aplodit ottelun loppupuolella.
jatkoaika.fi
TPS – Sport 3 – 0 -
TPS – Sport 3 – 0
tps.fi
TPS–Sport 11.3. lehdistötilaisuus -
Kuva: @mtvurheilu
youtube.com
TPS–Sport 11.3. maalikooste -
Kuva: @mtvurheilu
youtube.com
2026-03-11
Kohu-TPS palasi kaukaloon – Savinainen pysyi vaiti -
Kohina näkyi Turkuhallin lehtereillä hillitysti.
iltasanomat.fi
Ottelukooste: TPS – Sport | 11.3.2026 -
youtube.com
Lehdistötilaisuus: TPS – Sport | 11.3.2026 -
youtube.com