2026-03-19
Olli Jokinen syytti mediaa häirinnästä – Nyt hän paljastaa, miten se vaikutti HIFK:hon -
Olli Jokisen mukaan julkinen paine on tiivistänyt HIFK:ta. Nyt joukkue lähtee pudotuspeleihin sarjan kuumimpana joukkueena. – Ulkoinen paine on ollut kova ja on ollut ulkoista häirintää. HIFK:n päävalmentaja Olli Jokinen avautui runkosarjan viimeisen pelin jälkeen Helsingin Sanomien haastattelussa yllättävällä tavalla. Jokisen mukaan ”lehtikirjoituksilla on yritetty vaikuttaa siihen, että pelaajien päät kääntyisivät valmennusta vastaan”.
iltalehti.fi
2026-03-18
HIFK tulikuumassa iskussa pudotuspeleihin – tähtipuolustaja yllättyi toimittajan kysymyksestä -
HELSINKI. HIFK oli tämän kauden jääkiekon SM-liigassa todellinen outo lintu. HIFK oli parinkymmenen kierroksen jälkeen vielä koko sarjan viimeisenä. HIFK:n kausi sisälsi kuitenkin monta eri vaihetta. Surkean alun jälkeen joukkue pelasi todella hyvän jakson joulu-tammikuussa ja nosti tuntuvasti osakkeitaan. HIFK:lle sattui kuitenkin myös runkosarjan loppuun huonompi jakso ja hetken aikaa näytti taas siltä, että helsinkiläisjoukkueelta […]
atleetti.fi
Olli Jokinen: ”Ei missään nimessä ole mitään näyttämisen halua median suuntaan” -
HIFK:n kausi sai syksyllä karmean startin. Joukkue oli poikkeuksellisen rajussa loukkaantumiskierteessä ja runkopelaajia tippui toisensa perään sai
suomikiekko.com
Nähdäänkö Olli Jokiselta yllätysveto? ”Erittäin isossa roolissa” -
KalPa ja HIFK iskevät yhteen pudotuspelien avauskierroksella.
iltasanomat.fi
Jääkiekko | Olli Jokinen vihjaa yllätyksestä: pudotuspeleissä ei selkeää ykkösmaalivahtia? -
HIFK kohtaa KalPan pudotuspelien avauskierroksella. Päävalmentajan mukaan asetelma sopii HIFK:lle.
hs.fi
SM-liigamestari menetti sankarinsa – KalPan päävalmentaja muistutti myrskyisän kauden merkityksestä -
Mestaruutta puolustava KalPa kohtaa kuumavireisen HIFK:n pudotuspelien avauskierroksella. Päävalmentaja Sami Tervonen näkee positiivisen reunuksen loukkaantumissumassa.
yle.fi
Timrå bekräftar efter uppgifterna – lämnar -
Spelarna tackas av efter sista matchen 2025/26. The post Timrå bekräftar efter uppgifterna – lämnar appeared first on hockeysverige.se.
hockeysverige.se
Helsingin jäähallista jäätävä letkautus – ”Perinteet elää ja haisee, nimenomaan haiseekin siinä” -
Atleetin Vilttimiehet-ohjelmat käsitellään vuonna 1966 valmistunutta HIFK:n kotihallia Nordista. HIFK ei edelleenkään ole saanut rakennettua Garden-areenaa, jota on puuhailtu 14 vuotta, joten Nordis pysyy toistaiseksi punanuttujen kotina. Entinen pelaaja Ilmari Pitkänen toteaa Vilttimiehissä, että HIFK kyllä tarvitsisi modernimman kodin. – Helsingin jäähalli. Semmoinen jääkiekkomuseo se kyllä on. Jos nyt ihan rehellisesti pitäisi sanoa, niin ei […]
atleetti.fi
2026-03-17
Ottelukooste: HIFK – Pelicans | 17.3.2026 -
youtube.com
Hugo nollasi Pelicansin runkosarjan päätösmatsissa -
Hugo nollasi Pelicansin runkosarjan päätösmatsissa
hifk.fi
Jääkiekko | Olli Jokinen: media on yrittänyt vaikuttaa HIFK:hon -
HIFK:n päävalmentajan kiittelee pelaajia siitä, että joukkue on pysynyt yhtenäisenä.
hs.fi
Lehdistötilaisuus: HIFK – Pelicans | 17.3.2026 -
youtube.com
Olli Jokiselta poikkeuksellisen raju puheenvuoro – ”On ollut ulkoista häirintää” -
HIFK:n päävalmentaja latasi kovaa tekstiä runkosarjan päätösottelun jälkeen.
iltasanomat.fi
Stadin Kevät! – Ensimmäisellä kierroksella vastassa KalPa -
Stadin Kevät! – Ensimmäisellä kierroksella vastassa KalPa
hifk.fi
Tässä Liigan pudotuspelien avauskierroksen otteluparit! -
Liigan kauden 2025-26 pudotuspelit käynnistyvät perjantaina 20. maaliskuuta ensimmäisen kierroksen kamppailuilla. Liigan pudotuspelit 2026 käynnistyvät perjantaina 20. maaliskuuta, kun runkosarjassa sijoille 5-12 sijoittuneet joukkueet taistelevat pääsystä puolivälieriin. Ottelusarjat pelataan paras viidestä periaatteella. Ottelusarjoissa pelataan vuoronperään ottelupaikkakunnilla, paitsi KalPan ja HIFK:n välisessä sarjassa. HIFK ei pysty pelaamaan toisen Immun Fight Club -tapahtuman vuoksi kotiotteluaan suunnitellusti lauantaina, […] The post Tässä Liigan pudotuspelien avauskierroksen otteluparit! appeared first on Pallomeri.net | Uutiset, vedonlyöntivihjeet ja videot!.
pallomeri.net
Tässä Liigan pudotuspeliparit – TPS romahti! -
Liigan runkosarja sai tiistaina dramaattisen päätöksen, kun kaikki kahdeksan ottelua pelattiin samaan aikaan – eikä jännitykseltä vältytty. Tilanne pudotuspeliviivan ympärillä oli täysin auki vielä ennen viimeistä kierrosta. Lopulta suoran puolivälieräpaikan nappa
leijonat.com
Kommentti | HIFK on hämmentävä joukkue -
SM-liigan runkosarjan komeaan voittoon päättänyt HIFK lähtee pudotuspeleihin ristiriitaisista asetelmista, kirjoittaa jääkiekkotoimittaja Sami Hoffrén.
hs.fi
IS: Ilves kaappasi HIFK:n vaihtoehdoksi huhutun SHL-maalivahti Christoffer Rifalkin -
Ilta-Sanomien mukaan ruotsalaismaalivahti Christoffer Rifalk pelaa ensi kaudella Tampereen Ilveksessä. Iltalehden aiempien tietojen mukaan Rifalk oli yksi kahdesta HIFK:n ensi kauden maalivahtivaihtoehdosta.
jatkoaika.com
IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä! -
Tampereen Ilves on tehnyt merkittävän vahvistuksen maalivahtiosastolleen. Ilta-Sanomien mukaan Ilves on solminut ensi kaudeksi sopimuksen ruotsalaisen Christoffer Rifalkin kanssa. Expressenin tietojen mukaan myös HIFK oli tiivisti 29-vuotiaan maa
leijonat.com
HIFK:lle jäi luu käteen – IS: Ilves nappasi tähtipelaajan nenän edestä! -
Ilta-Sanomat uutisoi, että Tampereen Ilves on vahvistanut maalivahtiosastoaan hankkimalla ruotsalaisen Christoffer Rifalkin ensi kaudeksi. H
suomikiekko.com
Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista -
Entinen HIFK:n puolustaja Jordan Schmaltz on herättänyt kohua kommenteillaan jääkiekon World Cupista. Schmaltz otti X:ssä kant
suomikiekko.com
Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän, Suomi ulos – ”Täydellinen turnauskolmikko” -
Entinen HIFK:n puolustaja Jordan Schmaltz on noussut kohun keskelle esitettyään Venäjään liittyvän mielipiteensä jääkiekon World Cup -turnauksesta. Schmaltz otti X-palvelussa kantaa siihen, mitkä maat hänen mielestään ansaitsisivat pa
leijonat.com
Runkosarja huipentuu Nordiksella -
Runkosarja huipentuu Nordiksella
hifk.fi
Auroraliigan pudotuspelikatsaus: Kiekko-Espoo ryöpyttää Ilvestä, HPK:n ja HIFK:n välieräsarja tasaista kamppailua -
Auroraliigan pudotuspelikatsaus: Kiekko-Espoo ryöpyttää Ilvestä, HPK:n ja HIFK:n välieräsarja tasaista kamppailua
liiga.fi
2026-03-16
Jääkiekko | HIFK:n pudotuspelikevään aikataulu täysin levällään -
HIFK:lla ei ole kotietua mutta pudotuspelit saattavat silti alkaa kotiottelulla. Helsingissä pelataan joko torstaina tai maanantaina. Pakkaa sekoittaa Mika ”Immu” Ilménin kamppailuilta Helsingin jäähallissa.
hs.fi
SM-liigan pudotuspelit uusiksi – HIFK väistää Immua -
SM-liiga vahvisti asian.
iltasanomat.fi
Pudotuspelien ensimmäisen kierroksen aikatauluskenaariot -
Pudotuspelien ensimmäisen kierroksen aikatauluskenaariot
hifk.fi
HIFK:n playoffs-ohjelmaan muutoksia -
HIFK:n playoffs-ohjelmaan muutoksia
liiga.fi
Immu pakottaa HIFK:n pois Nordikselta -
HIFK:n kotihalli on varattu ensi perjantaina ja lauantaina, kun helsinkiläisseura aloittaa pudotuspeliurakkansa. HIFK on mukana pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella, jonka ensimmäiset ottelut pelataan perjantaina 20.3. ja lauantaina 21.3. HIFK:ta ei kuitenkaan nähdä ensi viikonloppuna kotiluolassaan Nordiksella, sillä halli on varattu Immun Fight Club -kamppailulajitapahtumalle, jota pyörittää Mika ”Immu” Ilmén.
iltalehti.fi
2026-03-15
U20 SM-sarjan puolivälieräjoukkueet selvillä − Jukurit ja HIFK tänään kesälomalle -
U20 SM-sarjan puolivälieräjoukkueet saatiin sunnuntaina selville. Aiemmin jatkopaikkansa pudotuspelien ensimmäiseltä kierrokselta olivat varmistaneet Kiekko-Espoo ja HPK. Tänään paikkansa jatkossa varmistivat Kärpät ja Tappara.
jatkoaika.com
U20-sarjan puolivälieräjoukkueet selvillä − Jukurit ja HIFK tänään kesälomalle -
U20-sarjan puolivälieräjoukkueet saatiin tänään selville. Aiemmin jatkopaikkansa pudotuspelien 1.kierrokselta olivat varmistaneet Kiekko-Espoo sekä HPK. Tänään paikkansa jatkossa varmistivat Kärpät sekä Tappara.
jatkoaika.fi
Anna Kalová kiitti pulua lyhyestä vierailusta ja joukkuetta vaikeuksien selvittämisestä yhdessä -
HPK ei antanut pulun vierailun hämätä itseään liiaksi, vaan joukkue nappasi välieräsarjan toisen voittonsa HIFK:sta. Hämeenlinnalaisten Anna Kalová kertoi, kuinka ryhmä on selvinnyt pudotuspeleissäkin kohtaamistaan haasteista. Tulevien välipäivien varalle hänellä on suomalaisille tuttuja suunnitelmia.
jatkoaika.com
HPK kaatoi HIFK:n toistamiseen Auroraliigan välierissä, Kiekko-Espoo kipusi jo voiton päähän finaaleista -
HPK oli kotonaan vahva, kun se käänsi HIFK-välieräsarjan johdokseen. Kiekko-Espoo oli jälleen kova vastus Ilvekselle, ja ottelusarja onkin jo seuraavassa kohtaamisessa katkolla hallitsevalle Suomen mestarille.
jatkoaika.fi
Video: Pulu on siellä! Erikoinen vieras ilmestyi Auroraliigan välieräotteluun Hämeenlinnassa -
Pulu liihotteli kaukalossa kesken HPK:n ja HIFK:n välisen kolmannen välieräottelun Auroraliigassa.
jatkoaika.fi
HIFK:n pudotuspeliottelua ei voida järjestää ensi viikonloppuna Helsingin jäähallissa − HIFK:n myyntijohtaja kommentoi tilannett... -
Suureen suosioon noussut kamppailu-urheiluaalto näkyy nyt myös Liigan pudotuspelien otteluohjelmassa. HIFK:n kotiottelua ei voida järjestää Helsingin jäähallissa.
jatkoaika.com
2026-03-14
Imponerande upphämtning av HIFK – jämn kamp om fjärde platsen i herrarnas FM-liga -
I herrarnas FM-liga i ishockey spelades sju matcher under lördagen. På tisdag går den sista omgången av stapeln.
svenska.yle.fi
Kärpät suli pahasti kauden viimeisessä kotipelissä – HIFK:n älytön ja dramaattinen voittomaali oli osuva huipennus -
Oulun Kärpät jätti jäähyväiset kotiyleisölleen varsin osuvalla tavalla. Joukkue suli nolosti ja HIFK:n voittomaali kiteytti koko kauden kuvan. Oulun Kärppien kaudesta on tullut käsittämättömän nolo taaperrus, joka helpottavasti päättyy tiistaina, kun Kärppien joukkue matkustaa Vaasaan sarjajumbo Sportin vieraaksi. Kauden viimeisessä kotipelissä Kärppien kohtalona oli tappio ja vieläpä varsin nolo sellainen. Kärpillä oli vielä hieman ennen […] The post Kärpät suli pahasti kauden viimeisessä kotipelissä – HIFK:n älytön ja dramaattinen voittomaali oli osuva huipennus appeared first on Pallomeri.net | Uutiset, vedonlyöntivihjeet ja videot!.
pallomeri.net
Ottelukooste: Kärpät – HIFK | 14.3.2026 -
youtube.com
Vincent Marleau (F) from HIFK to HIFK -
Status: Contract Extension Date: 03/14/2026 Player: Vincent Marleau (F) From: HIFK To: HIFK Information: 1 year Source: You need a free account to view Transfer URL Sign In/Up
eliteprospects.com
Lehdistötilaisuus: Kärpät – HIFK | 14.3.2026 -
youtube.com
Se oli leffa! – Täydet pinnat Oulusta -
Se oli leffa! – Täydet pinnat Oulusta
hifk.fi
HIFK tarjosi komean loppukirin – jännitys pudotuspelipaikoista säilyy viimeiselle kierrokselle -
Benjamin Rautiainen ohitti Saku Koivun alle 21-vuotiaiden piste-ennätyksen SM-liigassa.
yle.fi
Jääkiekko | Voittomaali kahdeksan sekuntia ennen loppua – Marleaun onnekas osuma huipensi HIFK:n nousun -
Pudotuspelien ulkopuolelle jäävä Kärpät romahti kauden viimeisessä kotiottelussaan nololla tavalla.
hs.fi
Liigan päätöskierroksella jättipanokset – nämä sijat ratkaistaan tiistaina -
Liigan tulevan tiistain päätöskierrokselta ei tule jännitystä puuttumaan. Tämän takasi lauantain kierroksen saldo, minkä seurauksena päätöskierroksella selviää mm. viimeinen suora puolivälieräpaikka. Nel
suomikiekko.com
HIFK täräytti pelaajauutisen -
Kultakypärä jatkaa HIFK:ssa myös ensi kaudella.
iltasanomat.fi
Jääkiekko | HIFK kertoi pelaajauutisen – Vincent Marleau jatkaa -
Kanadalaishyökkääjä jatkaa HIFK:ssa myös ensi kaudella.
hs.fi
HIFK pamautti jättiuutisen – kultakypärälle jatkosopimus -
Helsinkiläisseura HIFK hemmotteli fanejaan lauantaina isolla sopimusuutisella. Seura tiedotti kultakypärää kantavan kanadalais
suomikiekko.com
HIFK:lta jättimäinen sopimusuutinen -
HIFK hemmotteli fanejaan lauantaina jättimäisellä sopimusuutisella. Seura tiedotti kultakypärä Vincent Marleaun jatkavan Helsingissä myös tulevalla kaudella. Kolmatta kauttaan HIFK:ta edustava 26-vuotias kanadalaishyökkääjä on iskenyt
leijonat.com
Vincent Marleau jatkaa Stadissa! -
Vincent Marleau jatkaa Stadissa!
hifk.fi
Vincent Marleau jatkaa HIFK-paidassa ensi kaudella -
Kultakypärä jatkaa punanutussa.
jatkoaika.com
Kiekko-Espoo voitti jälleen Ilveksen Auroraliigan välierissä, HPK vei päätyyn asti menneen trillerin -
Auroraliigan välierät jatkuivat toisilla otteluilla. Kiekko-Espoo kylvetti Ilvestä ja HPK tasoitti HIFK-sarjan voittomaalikilpailun kautta tulleella kiinnityksellä.
jatkoaika.fi
Viimeistä kertaa Ouluun tällä kaudella -
Viimeistä kertaa Ouluun tällä kaudella
hifk.fi
HIFK:n yllättävä menestys voi poikia kiusallisen ongelman -
HIFK:n naiset kukistivat Auroraliigan välierien ensimmäisessä ottelussa HPK:n. Mikäli IFK pelaisi finaaleissa, voisi se joutua pelaamaan evakossa.
yle.fi
2026-03-13
Ottelukooste: HIFK – Kärpät | 13.3.2026 -
youtube.com
HIFK varmisti pudotuspelipaikkansa -
HIFK varmisti pudotuspelipaikkansa
hifk.fi
Tappara varmisti runkosarjan voiton – KooKoo ja SaiPa myös suoraan puolivälieriin – Kärpät ja Jukurit ulos pudotuspeleistä -
Perjantaina varmistui paljon sijoituksia, kun Tapparan voitto Lukosta varmisti sille runkosarjan voiton. HIFK ja Pelicans varmistivat pudotuspelipaikat, KooKoo ja SaiPa taas etenevät suoraan puolivälieriin. HPK ja TPS kamppailevat viimeisestä pudotuspelipaikasta.
jatkoaika.com
Lehdistötilaisuus: HIFK – Kärpät | 13.3.2026 -
youtube.com
Kärppien viimeinen toivonkipinä sammui – Urheilujohtaja Kimmo Kapanen tyrmäsi ympärillään leijuvat HIFK-huhut -
Oululaisjoukkueen panoksena viimeisissä kahdessa ottelussa on kauden 2025–2026 loppusijoitus. Se on joko neljästoista tai viidestoista.
kaleva.fi
Kommentti | HIFK:lta myrskyvaroitus muille – iso käänne on tapahtunut -
HIFK on lähdössä pudotuspeleihin yllättävän hyvästä tilanteesta, kirjoittaa jääkiekkotoimittaja Sami Hoffrén.
hs.fi
Lehti: tällainen on HIFK:ssa hurjia tehoja takoneen Luke Martinin hintalappu -
Ruotsalaislehti Expressen julkaisi mielenkiintoisen arvion SHL-pelaajista, joilla ei ole sopimusta ensi kaudelle mutta voisivat olla edullisia vahvistuksia. Yksi artikkelissa esitellyistä pelaajista oli Örebron puolustaja Luke Martin. Suomalainen kiekkoväki
leijonat.com
Lukas Pilö (D) from Timrå IK to HIFK -
Status: Rumours Date: 03/13/2026 Player: Lukas Pilö (D) From: Timrå IK To: HIFK Source: You need a free account to view Transfer URL Sign In/Up
eliteprospects.com
HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu -
Tuoreessa artikkelissaan ruotsalaislehti Expressen arvioi, mitkä SHL-pelaajat voisivat olla edullisia vahvistuksia ensi kaudelle. Yksi esiin nostetuista n
suomikiekko.com
Petologon paluu -
Helsingin IFK:n "petologo" tekee paluun HIFK-pelipaitaan, mutta vain yhden ottelun ajaksi. HIFK juhlistaa samalla perjantai-illan Kärpät-ottelussa jääkiekkojaostonsa 80-vuotista taivalta.
jatkoaika.com
IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle! -
Ruotsalaispuolustaja Lukas Pilö on Ilta-Sanomien tietojen mukaan siirtymässä ensi kaudeksi Helsingin IFK:n riveihin. 26-vuotias puolustaja pelaa parhaillaan Ruotsin pääsarjassa SHL:ssä Timrå IK:n takalinjoilla. IS:n lähteiden mukaan Pil
suomikiekko.com
Uppgifter: Lämnar SHL – det blir nya klubben -
Har gjort över 300 matcher i ligan. The post Uppgifter: Lämnar SHL – det blir nya klubben appeared first on hockeysverige.se.
hockeysverige.se
IS: HIFK vahvistuu Olli Jokiselle tutulla pelaajalla! -
Ruotsalaispuolustaja Lukas Pilö on siirtymässä Ilta-Sanomien tietojen mukaan ensi kaudeksi HIFK:hon. 26-vuotias Pilö edustaa SHL-seura Timrå IK:ta. IS:n lähteiden mukaan Pilön ja HIFK:n sopimusneuvottelut ovat jo pitkällä. Oikealta laukova puolustaja o
leijonat.com
Jääkiekko | HIFK hankkimassa Olli Jokiselle tutun ruotsalaispuolustajan -
Lukas Pilön ja IFK:n väliset neuvottelut ovat jo pitkällä.
hs.fi
HIFK hankki uuden pelaajan Ruotsista – tuttu mies Olli Jokiselle -
SM-liigan siirtomarkkinoilla tapahtuu.
iltasanomat.fi
Pedon perjantai -
Pedon perjantai
hifk.fi
HIFK Ishockey rf:n historiasivusto on julkaistu -
HIFK Ishockey rf:n historiasivusto on julkaistu
hifk.fi
HIFK:n Vincent Marleaulle ei pelikieltoa -
youtube.com
2026-03-12
HIFK-tähti pääsi pälkähästä -
Ei kakkua tällä kertaa. Liigan kurinpitodelegaatio ei määrännyt HIFK:n hyökkääjälle Vincent Marleaulle pelikieltoa 11.3.2026 pelatun KalPa–HIFK-ottelun tilanteesta. Marleau taklasi kyseisessä kamppailussa KalPan hyökkääjää Linus Nymania polvi edellä jalkoihin.
iltalehti.fi
HIFK:n Vincent Marleaulle ei pelikieltoa -
HIFK:n Vincent Marleaulle ei pelikieltoa
liiga.fi
Pekingin olympialaiset Sveitsin maajoukkueen kanssa kokenut Virpi Rajala huolehtii HIFK:n fysiikkavalmennuksesta -
Pekingin olympialaiset Sveitsin maajoukkueen kanssa kokenut Virpi Rajala huolehtii HIFK:n fysiikkavalmennuksesta
liiga.fi
HIFK:n Vincent Marleau taklasi KalPa-hyökkääjää polvella – pelikieltoa luvassa? -
HIFK:n Vincent Marleau lensi KalPaa vastaan pelatussa ottelussa suihkuun taklattuaan kuopiolaisten Linus Nymani polvella. HIFK haki Kuopiosta erittäin tärkeän voiton, kun se kellisti KalPan maalein 1-4. Vieraiden urakka vaikeutui toisessa erässä, kun HIFK joutui viiden minuutin alivoimalle kultakypärä Vincent Marleaun ulosajon myötä. Marleau taklasi KalPan Linus Nymania ikävän näköisesti polvella ja lensi videotarkistuksen jälkeen isoista […] The post HIFK:n Vincent Marleau taklasi KalPa-hyökkääjää polvella – pelikieltoa luvassa? appeared first on Pallomeri.net | Uutiset, vedonlyöntivihjeet ja videot!.
pallomeri.net
2026-03-11
SM-liigalta pelikieltopäätös – HIFK-tähti tutkinnan alle -
Ilves-hyökkääjä huitoi itsensä huilille. Ilveksen hyökkääjä Kasper Björkqvist on saanut pelikieltoa SM-liigan kurinpitodelegaatiolta. Björkqvist huitoi ronskilla tavalla HPK:n hyökkääjää Cameron Wrightia joukkueiden tiistaisessa ottelussa.
iltalehti.fi
Kolmas voitto putkeen vieraissa -
Kolmas voitto putkeen vieraissa
hifk.fi
Ottelukooste: KalPa – HIFK | 11.3.2026 -
youtube.com
HIFK ja Kiekko-Espoo avausvoittoihin Auroraliigan välierissä -
Jääkiekon Auroraliigan välierät jatkuvat lauantaina.
yle.fi
Kiekko-Espoo nitisti Ilveksen villissä pelissä, HIFK otti dramaattisen voiton Auroraliigan välieräavauksessa -
HIFK otti vierasvoiton Auroraliigan välierien ensimmäisessä ottelussa HPK:ta vastaan. Voittomaali syntyi Heidi Holmbergin lavasta juuri ennen varsinaisen peliajan päättymistä.
jatkoaika.fi
Lehdistötilaisuus: KalPa – HIFK | 11.3.2026 -
youtube.com
Kaksi miestä suihkuun liigakierrokselta – täydet pistepotit Helsinkiin, Lahteen ja Turkuun -
Miesten kotimaisen jääkiekkoliigan keskiviikkoisella kierroksella täyden pistepotin veivät HIFK, Pelicans ja TPS.
yle.fi
Jääkiekko | HIFK:lle harvinainen voitto Kuopiossa – tähtipelaaja lensi suihkuun -
HIFK haki harvinaisen vierasvoiton Kuopiosta.
hs.fi
HIFK otti välieräavauksessa dramaattisen voiton Heidi Holmbergin viime sekuntien osumalla -
HIFK otti vierasvoiton Auroraliigan välierien ensimmäisessä ottelussa HPK:ta vastaan. Voittomaali syntyi Heidi Holmbergin lavasta juuri ennen varsinaisen peliajan päättymistä.
jatkoaika.fi
HIFK kiinnitti yhdeksän nuorisopelaajaansa − kirkkaimpana tähtenä Anttoni Uronen -
Pudotuspelipaikasta taisteleva HIFK ilmoitti keskiviikkona peräti yhdeksästä jatkosopimuksesta. Listalta löytyy läpimurtoaan tekevä Anttoni Uronen sekä mahdollinen tuleva superlupaus Frans Karjalahti.
jatkoaika.com
KalPalle jättimäisiä uutisia – tähtikolmikko palaa kokoonpanoon! -
KalPa kohtaa keskiviikon Liiga-kierroksella Kuopiossa HIFK:n kello 18.30 alkaen. KalPa on saanut loistouutisia o
suomikiekko.com
KalPalle tipahti huippu-uutisia! -
KalPa kohtaa keskiviikon Liiga-kierroksella Kuopiossa HIFK:n. Ottelu alkaa kello 18.30. KalPa on saanut erinomaisia uutisia otteluun lähdettäessä. Useiden tähtipelaajien loukkaantumisista kärsinyt joukkue saa keskiviikkona
leijonat.com
Tänään rymistellään Kuopiossa -
Tänään rymistellään Kuopiossa
hifk.fi
Ossi Sippola (D) from HIFK U20 to HIFK -
Status: Contract Extension Date: 03/11/2026 Player: Ossi Sippola (D) From: HIFK U20 To: HIFK Information: 1 year Source: You need a free account to view Transfer URL Sign In/Up
eliteprospects.com
Lauri Sinivuori (F) from HIFK to HIFK -
Status: Contract Extension Date: 03/11/2026 Player: Lauri Sinivuori (F) From: HIFK To: HIFK Information: 1 year Source: You need a free account to view Transfer URL Sign In/Up
eliteprospects.com
Jääkiekko | HIFK tiedotti yhdeksästä jatkosopimuksesta -
Sopimuksia tehtiin vuosina 2005–2009 syntyneille pelaajille.
hs.fi
HIFK paukautti yhdeksän jatkosopimusta -
Nimiä on pantu papereihin.
iltasanomat.fi
Bruno Jalasti (D) from HIFK to HIFK -
Status: Contract Extension Date: 03/11/2026 Player: Bruno Jalasti (D) From: HIFK To: HIFK Information: 2 years Source: You need a free account to view Transfer URL Sign In/Up
eliteprospects.com
Eelis Uronen (D) from HIFK U20 to HIFK -
Status: Contract Extension Date: 03/11/2026 Player: Eelis Uronen (D) From: HIFK U20 To: HIFK Information: 2 years Source: You need a free account to view Transfer URL Sign In/Up
eliteprospects.com
Anttoni Uronen (F) from HIFK U20 to HIFK -
Status: Contract Extension Date: 03/11/2026 Player: Anttoni Uronen (F) From: HIFK U20 To: HIFK Information: 2 years Source: You need a free account to view Transfer URL Sign In/Up
eliteprospects.com
Viljami Savolainen (D) from HIFK U20 to HIFK -
Status: Contract Extension Date: 03/11/2026 Player: Viljami Savolainen (D) From: HIFK U20 To: HIFK Information: 2 years Source: You need a free account to view Transfer URL Sign In/Up
eliteprospects.com
Frans Karjalahti (F) from HIFK U20 to HIFK -
Status: Contract Extension Date: 03/11/2026 Player: Frans Karjalahti (F) From: HIFK U20 To: HIFK Information: 2 years Source: You need a free account to view Transfer URL Sign In/Up
eliteprospects.com
Aatu Karjalainen (F) from HIFK to HIFK -
Status: Contract Extension Date: 03/11/2026 Player: Aatu Karjalainen (F) From: HIFK To: HIFK Information: 1 year Source: You need a free account to view Transfer URL Sign In/Up
eliteprospects.com
Jonne Parkkali (D) from HIFK U20 to HIFK -
Status: Contract Extension Date: 03/11/2026 Player: Jonne Parkkali (D) From: HIFK U20 To: HIFK Information: 2 years Source: You need a free account to view Transfer URL Sign In/Up
eliteprospects.com
HIFK pisti tuulemaan – yhdeksän uutta pelaajasopimusta! -
HIFK on tehnyt Liiga-sopimukset yhdeksälle U20-joukkueensa pelaajalle. Hyökkääjistä jatkosopimuksen tekivät Anttoni Uronen (2008), Lauri Sinivuori (2006), Aatu Karjalainen (2005), Viljo Kähkönen (2008) ja Frans Karjal
suomikiekko.com