HPK ja JYP kohtasivat viimeistä kertaa kuluvan kauden runkosarjassa. Jyväskylässä todistettiin yhtä tämän kauden viihdyttävimmistä ja jännittävimmistä Kerhon otteluista. Maalinteko vapautui ja Kerho osui kuudenkymmenen minuutin aikana neljästi. JYP osui yhtä usein, joten ratkaisua haettiin aina rankkareilta saakka. HPK:lta Päivärinta ja Caron onnistuivat samalla kun Saarinen piti maalinsa puhtaana, joten Kerholle kaksi pistettä sarjataulukkoon. Loppulukemat […] The post
JYP hävisi Hämeenlinnan Pallokerholle pitkän kaavan kautta voittolaukauskisassa maalein 4–5 (2–1, 1–3, 1–0, 0–0, 0–2). HPK oli jälleen haastava vastustaja JYPille. Kolmannen kerran tällä kaudella joukkueet tahkosivat ylitöille asti, ja […] The post JYP taipui jälleen rankkareilla HPK:lle – Huovila tehokkaana paluuottelussa! appeared first on
✨𝐒𝐚𝐢𝐏𝐚𝐧 𝐩𝐫𝐨𝐧𝐬𝐬𝐢𝐦𝐢𝐭𝐚𝐥𝐢𝐧 𝟔𝟎𝐯. 𝐣𝐮𝐡𝐥𝐚𝐨𝐭𝐭𝐞𝐥𝐮 - SaiPa–Ässät ke 11.2. klo 18:30 ✨ ✨Kotijoukkue pelaa ottelun ensimmäisen erän näillä tyylikkäillä 60-luvun teemapaidoilla. Paidat tulevat myyntiin SaiPan omaan verkkokauppaan keskiviikkona 11.2. ✨Kauden 1966 pronssijoukkuetta edustaville juhlavieraillemme olemme teettäneet Kisapuiston iltaan omat, yhdessä suunnitellut, uniikit juhlapaidat, joita koristaa S-logo. OSTA LIPUT: saipa.fi/liput #SaiPa #Liiga #YhdessäVahvempi
Liigan pudotuspelit 2026 lyödään vauhtiin perjantaina 20. maaliskuuta. Tässä kevään pelien aikataulut. Runkosarjan jälkeen Liigassa 12 parasta jatkavat pudotuspeleihin. Neljä parasta joukkuetta etenevät suoraan puolivälieriin, kun taas sijoille 5-12 sijoittuneet seurat jatkavat pelejään 1. pudotuspelikierroksella. Samalla runkosarjan parhaille annetaan myös lepoetu, kun ennen puolivälierien alkua vastustajat joutuvat pelaamaan yhden raastavan sarjan. Luvassa on jälleen äärimmäisen […]
HPK löi JYPin torstain ainoassa liigaottelussa. HPK havaitsi Hipposella avauserässä, että jäähyboksivierailut eivät kannata. JYP muunsi Cameron Wrightin laukoman vierasjohdon kahdella yv-iskulla 2–1-taukotilanteeksi. Molemmat JYP-maalit laukoi Valtteri Ojantakanen, huimaa kautta pelaava laituri.
Status: Confirmed Transaction Date: 02/05/2026 Player: Leevi Teissala (F) From: TPS To: Södertälje SK Source: You need a free account to view Transfer URL Sign In/Up
Det danske U18-landshold spiller i aften den første kamp ved trenationers-turneringen i Østrig. Det gælder kampen mod værtsnationen, og Danmark har følgende trup med i St. Pölten. Navn Fødselsdato Alder Klub Højde Shoots Alexander Lepola 17-04-2008 17 Lukko (Finland) 190 L Andreas Jørgensen 22-06-2008 17 Olofströms IK (Sweden) 180 L Andreas Kløve Mogensen 09-07-2008 17...
SaiPa ry:n kuukauden juniorina tammikuulta on palkittu Pihla Parkkonen SaiPan U14-joukkueesta. Pihla on kehittynyt talven aikana suurin harppauksin jääkiekossa. Lisäksi hän toimii esimerkillisesti harjoituksissa ja otteluissa. Bauer ja UK Koskimies muistavat kuukauden junioria 200€ arvoisella varustelahjakortilla. Palkinnon 31.1.2026 liigaottelun yhteydessä Pihlalle luovutti Kari ”Keni” Weckström. Onnea Pihla! #SaiPa #saipajuniorit #YhdessäVahvempia
SaiPan maalivahti Gustavs Grigals on mukana Latvian maajoukkueen olympialeirityksellä, mutta ei ole mukana olympiajoukkueessa. SaiPa ei tiedottanut asiasta erikseen.
Södertälje fortsätter att förstärka inför deadline. Nu kan Expressen avslöja att klubben är muntligt överens med TPS om den finske forwarden Leevi Teissala.
Status: Rumours Date: 02/05/2026 Player: Leevi Teissala (F) From: TPS To: Södertälje SK Source: You need a free account to view Transfer URL Sign In/Up
KooKoo jatkaa pelaamista perjantaina Tampereen Nokia Arenalla, kun vastaan Hockey Night -ottelussa luistelee Ilves. Lauantaina oranssimustat taas palaavat Lumon Areenalle, kun Lukko saapuu KooKoon vieraaksi.
Liiga-kauden 2025–2026 runkosarjassa pelataan vielä vajaat 120 ottelua, joista KooKoolla on edessään 16. Kevään playoffs-ottelut käynnistyvät maaliskuun kolmannella viikolla.
Koko video LiigaLore-kanavalla! Tsekkaa myös: @LiigaLogi🚨 ✅TWITTER: http://twitter.com/LiigaLore ✅INSTAGRAM: https://instagram.com/Liiga_Lore ✅TIKTOK: https://www.tiktok.com/@liigalore #liiga #smliiga #jääkiekko #urheilu #hockey *Under the Copyright Disclaimer under Section 107 of the Copyright Act 1976, there is an allowance for 'fair use' of copyrighted material for such purposes as education and research, scholarship, criticism, news reporting, comment, and teaching. We Do NOT Re-Upload o
HPK matkustaa torstai-iltana Jyväskylään, jossa JYP isännöi Kerhoa. Ottelu alkaa klo 18:30 ja on katsottavissa MTV Katsomon tilauksella. HPK KOHTAA SARJAKAKKOSEN HIPPOKSELLA HPK pelasi viime viikolla vain yhden ottelun, jossa se taipui kotihallissaan Lukolle niukasti 0–1 jatkoajalla. Kolmen ottelun tappioputkessa oleva HPK on viime aikoina kärsinyt tehottomuudesta hyökkäyspäässä – hämeenlinnalaiset ovat pelanneet ilman tehtyä maalia […] The post
Sinuhe Wallinheimo ja Teemu Ramstedt kertoivat mielipiteensä ammattiurheilijoita koskevaan veroporkkanaan. Wallinheimo tarkensi myös X-sanomisiaan ja suositteli SM-liigaseuroja koeponnistamaan uutta lakia. Jos ei-ruotsalaiselle jääkiekkoilijalle tarjotaan Suomesta ja Ruotsista samaa 300 000 euron bruttopalkkaa vuodessa, hän menee aina käytännössä Ruotsiin. – Siellä palkasta jää 70 000 euroa enemmän käteen kuin Suomessa, Kärppien urheilujohtaja Kimmo Kapanen kertoi taannoin Iltalehden haastattelu
Marko Anttila tuli urallaan tunnetuksi hyvänä joukkuepelaajana, mutta hän on saanut kiekkoyhteisöstä paljon takaisinkin. Uransa päättänyt Ilveksen mies on vahvasti mukana Syöpäsäätiön Munien puolesta -kampanjassa.
Somijas augstākās līgas komanda Mikeli "Jukurit", kuras rindās spēlē Latvijas jaunā hokeja zvaigzne Alberts Šmits, pavēstījusi par cita latviešu aizsarga Bogdana Hodasa pievienošanos komandas sastāvam.
Kahdella edellisellä kaudella KalPaa edustanut Matyas Kantner valittiin sekä helmikuussa 2024 että 2025 Liigan kuukauden pelaajaksi. Helmikuu 2026 lähti liikkeelle samaan tahtiin, sillä tshekkihyökkääjä latoi tiskiin hattutempun Tapparan verkkoon, kun oululaisjoukkue haki vierasvoiton Tampereen areenan kirkkaista valoista.
Status: Confirmed Transaction Date: 02/04/2026 Player: Bogdans Hodass (D) From: Wheeling Nailers To: Jukurit Source: You need a free account to view Transfer URL Sign In/Up
✨𝐒𝐚𝐢𝐏𝐚𝐧 𝐩𝐫𝐨𝐧𝐬𝐬𝐢𝐦𝐢𝐭𝐚𝐥𝐢𝐧 𝟔𝟎𝐯. 𝐣𝐮𝐡𝐥𝐚𝐨𝐭𝐭𝐞𝐥𝐮 - 𝟑𝟓𝟎𝟎 𝐥𝐢𝐩𝐩𝐮𝐚 𝐦𝐲𝐲𝐭𝐲 ✨ SaiPa–Ässät ke 11.2. klo 18:30 saipa.fi/liput ✨Illan arvovaltaisina juhlavieraina SaiPan pronssijoukkueen pelaajia. SaiPan kausi 1965-1966 päätyi pronssijuhliin, kun viimeisellä kierroksella joukkue kaatoi Rosenlewin Urheilijat kotikentällään maalein 3-2. Matka mitaleille oli pitkä ja tapahtumarikas. Tässä videossa joukkueen laitahyökkääjä Heikki Juselius muistelee Yrjö Hakalaa, jonka panosta pe
Status: Contract Extension Date: 02/04/2026 Player: Theodor Johnsson (D) From: Sport To: Sport Information: 1 year Source: You need a free account to view Transfer URL Sign In/Up
Runkosarjan neljäs ja viimeinen JYPin ja HPK:n välinen kamppailu pelataan LähiTapiola Areenalla torstaina 5. helmikuuta klo 18.30 alkaen. JYPin tiukka pelitahti jatkuu torstaina, kun viikon toisessa ottelussa vastaan asettuu HPK. […] The post JYP saa vieraita Hämeenlinnasta! appeared first on JYP Jyväskylä.
Alberts Smits 2026 NHL Draft Eligible Position: D, Shoots: L H/W: 6’3”, 187 lbs Date of Birth: 2007-02-12 While the spotlight often shines on traditional hockey powerhouses, Alberts Smits has been making a compelling case for himself as one of the most robust defensive prospects coming out of the Baltic region. Playing within the Jukurit [...]
Date: 02/04/2026 Player: Lars Bryggman (F) From: Skellefteå AIK To: Ilves Information: For 26/27 Source: You need a free account to view Transfer URL Sign In/Up
Keskiviikkona pelataan kaksi ottelua. Jääkiekon SM-liigassa pelataan keskiviikkona kaksi ottelua. Sarjakärki Tappara kohtaa toiseksi viimeiseksi romahtaneen Kärpät. Toisessa ottelussa pelaavat KooKoo ja Ässät.
Joni Ortio går till topplaget The post Klart: Här är förre SHL-målvaktens klubbval appeared first on hockeysverige.se. oni Ortio fyller 35 i vår, och har en välfylld meritlista. Med en bakgrund i NHL och AHL för Calgary Flames och deras farmarlag Stockton Heat, anslöt han 2016 till Skellefteå AIK där det blev två säsonger. Då gjorde han succé, m
Många av Björklövens supportar hoppas att Marcus Björk ska återvända till moderklubben innan transferfönstret stänger. Backens nuvarande klubb Kärpät ger nu ett svar om hur man tänker inför deadline.
Många av Björklövens supportar hoppas att Marcus Björk ska återvända till moderklubben innan transferfönstret stänger. Backens nuvarande klubb Kärpät ger nu ett svar om hur man tänker inför deadline.
Mitä tapahtuu, kun Pelicans-miehistö jättää kaukalon ja tarttuu puhelimiin? Tässä videossa pääset kurkistamaan kulissien taakse, kun joukkue haastettiin myymään ainutlaatuista Pelicans-illallista paikallisille yrityksille! Pelicans-illallinen ei ole mikä tahansa ravintolakokemus. Se on yhdistelmä: - Michelin-tason makuelämyksiä helsinkiläisen Ravintola Pauletten keittiömestareiden valmistamana. - Aitoa kohtaamista, jossa Pelicans-pelaaja tai valmentaja istuu illan ajan samassa pöydässä seuruees
Aivan huikea ja ikimuistoinen perhepäivä takana! Paikalla oli eilen tämän tapahtuman ennätysmäärä.💛🖤 Kiitos kuuluu teille, yleisölle ja yhteistyökumppaneille! Nähdään peleissä – tästä se kevät jatkuu.😎 #SaiPa #Liiga #YhdessäVahvempia
Status: Loan Date: 02/04/2026 Player: Patrik Kerkola (G) From: KalPa To: Sport Information: 10-game loan Source: You need a free account to view Transfer URL Sign In/Up
Seuraavana pelaajakuvassa lähempään tarkasteluun otetaan Ilveksen U20-kapteeni Ossi Tukio. Haastattelussa nuori puolustaja kuvailee muun muassa Ilves-uraansa junnuvuosista liigadebyyttiin saakka sekä käy läpi kuluvaa hyvin onnistunutta kautta.
Kotikaupungin kirkkaat valot ja häikäisevät highlightit 😎 Tämä on samalla ensimmäinen kerta, kun saman seuran pelaaja valitaan kolmesti peräkkäin kuukauden pelaajaksi saman kauden aikana. 🔸 Otteluliput: https://tappara.fi/liput Seuraa Tapparaa: 🔸Tik Tok: https://www.tiktok.com/@tapparaofficial 🔹Spotify: https://spoti.fi/34p8g53 🔸Facebook: https://www.facebook.com/TapparaOfficial/ 🔹Instagram: https://www.instagram.com/tapparatampere/ #Tappara #Tampere #Liiga #Jääkiekko #NokiaArena
Tuttu taho palaa Raumalle. SM-liigan mestariehdokas Lukko teki liikkeen pelaajamarkkinoilla, kun se hankki alkukaudella Vaasan Sportia edustaneen Joni Ortion maalivahtiosastolleen. Ortio siirtyy loppukaudeksi vuokralle Raumalle.
Status: Loan Date: 02/04/2026 Player: Joni Ortio (G) From: Sport To: Lukko Information: Loan end of season Source: You need a free account to view Transfer URL Sign In/Up
Hyvää huomenta Lappeenranta! Olipa meillä huikea perhepäivän ilta eilen; sakkii oli ku SaiPan pelis! 🤩 Tänään on jo päivä uus, jätän tän vaan tähän. 💛🖤 #SaiPa #Liiga #YhdessäVahvempia
SaiPan valmentaja Raimo Helminen aiheutti viime perjantaina Tampereella kohua jouduttuaan ulos vaihtoaitiosta Tappara-SaiPa -ottelussa. Tuomarit saivat tarpeekseen Raipen suunsoitosta. Ilmari Pitkänen ja Nuutti Vihtilä arvioivat Raipen ”sekoamista” Atleetin Vilttimiehet-ohjelmassa. Pitkäsen mukaan Raipesta värittyvä rauhallinen kuva on erilainen, milla
Onni Hautamäki lähtee ainoana suomalaistuomarina Italiaan miesten olympiaturnaukseen. Odotukset ovat kovat tapahtumassa, jota kohti hän on kulkenut askel kerrallaan jo pitkään.
Kalevan jääkiekkopodcastin Yläkuluman tuoreessa jaksossa pureudutaan Kärppien edellisen kuukauden asioihin. Aihelistalla ovat muun muassa Kärppien maanantainen ulostulo sosiaalisessa mediassa, seuran pelaajaliikenne sisään ja ulos sekä oululaisjoukkueen seitinohuet pudotuspelimahdollisuudet.
KalPan tiistain tasoitus 26 sekunnin jälkeen on liigahistorian nopein. Lisäksi ottelun kaksi ensimmäistä maalia olivat kolmanneksi nopeimmat ottelun alusta laskien. Siinä ennätykseksi jää kevään 1980 ottelu, jossa Ässät teki 20 sekuntiin kaksi osumaa TPS:n verkkoon.
*** Tämän videon on tuottanut HC TPS Turku oy. Videon ja/tai ääniraidan saa vapaasti julkaista mediassa (radio, tv ja internet), blogeissa tai muissa vastaavissa yhteyksissä. Julkaisun yhteydessä on kuitenkin mainittava alkuperäislähde tekstinä tai puhuttuna seuraavassa muodossa: YouTube / hc.tps.fi
*** Tämän videon on tuottanut HC TPS Turku oy. Videon ja/tai ääniraidan saa vapaasti julkaista mediassa (radio, tv ja internet), blogeissa tai muissa vastaavissa yhteyksissä. Julkaisun yhteydessä on kuitenkin mainittava alkuperäislähde tekstinä tai puhuttuna seuraavassa muodossa: YouTube / hc.tps.fi
TPS:n talvi jatkuu Kuopiossa tulleen 3–7-rökäletappion myötä tuskaisena. Häviö oli turkulaisille kolmas putkeen ja viides kuuteen viime peliin. TPS sai otteluun todellisen salama-alun, kun Eetu Päkkilä iski 9 sekunnissa avausmaalin, mutta KalPa tasoitti Ville Ruotsalaisen osumalla vain 17 sekuntia myöhemmin.
Harri Pesonen antaa kaikkensa Tigersille loppukauden ajan. Leijonien paidassa MM- ja olympiakultaa voittanut Harri Pesonen, 37, ei jatka uraansa Sveitsin liigan SCL Tigersissa, seura kertoo tiedotteessaan. Seura ei aio tarjota Pesoselle jatkosopimusta, minkä takia suomalaiskonkari joutuu etsimään uuden työnantajan.
JYPin kolmen ottelun voittoputki katkesi Lukon käsittelyssä maalein 5–2 (2–2, 1–0, 2–0). Rauman tiistai-ilta oli kauttaaltaan vaikea JYPille. Hurrikaaniryhmä toipui hetkeksi Lukon huimasta alusta, mutta lopulta tehokas kotijoukkue jyräsi selvään […] The post JYPin voittokulku katkesi Raumalla! appeared first on JYP Jyväskylä.
Kuopiossa hurjasteltiin kunnolla, kun KalPa ja TPS iskivät maalit ensimmäisistä hyökkäyksistään. Maalitahti oli lähes historiallisen nopea. Kuopiossa tehtiin lähestulkoon liigahistoriaa, kun KalPan ja TPS:n välisessä ottelussa mätkittiin kaksi maalia vain 26 sekunnissa. Ensin TPS:n Eetu Päkkilä pääsi karkuun Alexis Binnerin erinomaisesta avaussyötöstä ja viimeisteli tarkalla rannevedolla takakulmaan. Näin Päkkilä avasi maalihanat yhdeksän sekunnin jälkeen ottelun […] The post
Kalle Ervastin ura jatkuu ensi kaudella Vaasassa. Puolustaja Kalle Ervasti aloitti tämän kauden Rauman Lukon pelaajana. Oulun Kiekko-Laserin kasvatti pelasi Raumalla vain kolme ottelua, sen jälkeen osapuolet purkivat sopimuksen ja puolustaja siirtyi pahoista loukkaantumisista syksyllä kärsineen HIFK:n riveihin. 22-vuotias Ervasti pelasi aiemmin South Florida Academyssa, jonka U16-joukkuetta valmensi tuolloin Olli Jokinen. Näin puolustaja siirtyi tutun valmentajan alaisuuteen Helsinkiin.
Kärppien Jiri Tichacek myöntää, ettei osannut odottaa kuuluvansa Tshekin olympiajoukkueeseen. Puolustaja pelaa toistaiseksi viimeisen ottelunsa oululaisjoukkueessa keskiviikkona ja lähtee sen jälkeen kohti viiden renkaan kisoja.
Date: 02/03/2026 Player: Niklas Rubin (G) From: Kärpät To: HC Vítkovice Information: For 2026/27 Source: You need a free account to view Transfer URL Sign In/Up
KooKoo saa keskiviikkona vastaansa Ässät kauden viimeisessä runkosarjakohtaamisessa, kun joukkueet iskevät yhteen Lumon Areenalla. Panokset ovat korkealla, sillä sarjataulukon kärkikahinoissa erot ovat pienet ja molemmat joukkueet taistelevat tärkeistä sijoituksista kevättä ajatellen.
Pääkanava: @LiigaLore https://www.youtube.com/@LiigaLore Milanossa pelattavissa olympialaisissa on vahva Liiga-edustus. Leijonat taistelee mitalista, mutta Suomessa pelit jatkuvat kohti kauden ratkaisevia vaiheita. #liiga #smliiga #jääkiekko #urheilu #hockey #sports VIDEO CREDIT: Liiga MTV Telia KHL Kärpät Leijonat Discovery Jukurit Kimmo Niemelä Fanpage.it kelkojo oh1jari Hokeja Blogs Hockey France TV Drone Shot Riccardo Vatta MUSIC CREDIT: Anno Domini Beats - Skylines Anno Domini Bea
Se on siellä! -podcast tarjoaa hulvattoman jakson, kun kaksi Kerholaista Harri Ojanperä sekä Jari Haapamäki jakavat tarinoita viime vuosituhannelta! Näitä juttuja ei kuule mistään muualta. Podcastin tarjoaa jo neljättäkymmenettäviidettä kertaa K-Supermarket Hattula! Jakso on kuunneltavissa sekä Spotifyssä (linkki alla) sekä tästä alta tästä julkaisusta. Kuuntele jakso Spotifyssä tästä! Kun mailat oli puuta | Harri Ojanperä […] The post
Status: Loan Date: 02/03/2026 Player: Arttu Niskanen (D) From: Ilves To: Jukurit Information: Indefinitely Source: You need a free account to view Transfer URL Sign In/Up
Status: Rumours Date: 02/03/2026 Player: Olli Juolevi (D) From: Tappara To: Jokerit Information: For 2026/27 Source: You need a free account to view Transfer URL Sign In/Up
Olli Juolevin ura jatkuu ensi kaudella Jokereissa. Tapparassa kolmatta kautta pelaava Olli Juolevi siirtyy Iltalehden useista eri lähteistä saamien tietojen mukaan ensi kaudeksi Jokereihin. 27-vuotias Juolevi on Jokerien kasvatti ja pääsee näin edustamaan kasvattajaseuraansa sen palatessa SM-liigaan.
HIFK saa kokoonpanoonsa vahvistuksia sairastuvalta. Myös uusi hankinta Lassi Vanhatalo debytoi stadilaisten riveissä. TPS:n Linus Nässén pelaa vasta kauden neljännen ottelunsa. Ilveksen Matias Mäntykivi kärsii pelikieltoa.
Koko video LiigaLore-kanavalla! Tsekkaa myös: @LiigaLogi🚨 ✅TWITTER: http://twitter.com/LiigaLore ✅INSTAGRAM: https://instagram.com/Liiga_Lore ✅TIKTOK: https://www.tiktok.com/@liigalore #liiga #smliiga #jääkiekko #urheilu #hockey *Under the Copyright Disclaimer under Section 107 of the Copyright Act 1976, there is an allowance for 'fair use' of copyrighted material for such purposes as education and research, scholarship, criticism, news reporting, comment, and teaching. We Do NOT Re-Upload o
Helsingin IFK:n kausi on ollut tapahtumia täynnä. Syksyllä näytti jo siltä, että suurseura ei selviydy edes pudotuspeleihin, mutta komea kasvojenpesu on nostanut HIFK:n sijalle yhdeksän.
Oulun Kärpät on tällä hetkellä Liigassa toiseksi viimeisenä, ja pudotuspelit näyttävät jäävän haaveeksi toista vuotta putkeen. Kärppien viime kausi oli totaalinen fiasko, kun joukkue ei onnistunut selviämään edes pudotuspeleihin. Tälle kaudelle seuraan hankittiin muun muassa KalPan mestaruuteen valmentanut Petri Karjalainen sekä viime kauden paras Liiga-veskari Niklas Rubin. Kurssi ei kuitenkaan ole korjaantunut, sillä Kärpät on […] The post
Basketbalisté Charlotte zvítězili v pondělním utkání NBA 102:95 nad New Orleans a připsali si sedmou výhru za sebou. Hornets prožívají nejlepší období za posledních deset let, protože naposledy zaznamenali tak dlouhou sérii úspěchů v březnu 2016. V domácím zápase s Pelicans přitom prohrávali až o 22 bodů, ale ve druhé půli výsledek otočili.
llves ei ole Jonna Helinille vain jääkiekkojoukkue. Se on yhteisö, joka on kulkenut isän kautta omalle jälkikasvulle. Laine Publishingin perustaja ja luova johtaja puhuu kannattamisesta kuin suhteesta, joka kestää aikaa, etäisyyttä ja muutosta.
En strulande höft tvingar Kim Johansson att avsluta säsongen i förtid.– Jag känner mig rätt lugn. Jag har fått en av Europas bästa läkare. Så risken för att något ska gå fel och jag inte ska kunna spela hockey igen är liten, säger Jukuritbacken.
Videotuomiossa ruoditaan Kärppien jättifiaskoa ja Ilveksen ”mestaruusbileitä”. Käsittelyssä myös muun muassa Antti Raanta ja Veli-Matti Savinaisen sekoaminen. Lopuksi jaetaan tuttuun tyyliin viikon tuomiot.
JYPin viikko käynnistyy Raumalla Lukkoa vastaan tiistaina 3. helmikuuta klo 18.30 alkaen. Tiuha ottelutahti jatkuu tiistaina, kun JYP aloittaa kolmen ottelun viikkonsa Rauman Lukon vieraana. Joukkue valmistautuu kovaan vierasotteluun poikkeuksellisella […] The post JYP ja Lukko kohtaavat jälleen – “Yritetään jatkaa hyvästä viime viikosta” appeared first on
Status: Loan Date: 02/02/2026 Player: Roope Taponen (G) From: Ilves To: Ässät Information: Indefinitely Source: You need a free account to view Transfer URL Sign In/Up
Edessä on herkullinen kahden kotiottelun viikko. Let´s Go Areenalle vieraaksi saapuu tiistaina HIFK ja viikonloppuna väännetään Savon herruudesta KalPaa vastaan niin kotikaukalossa kuin vieraissakin.
90’s matsi – pukeudu ysärin muotiin ja me palkitsemme parhaimmat. Pelin musiikit ovat suoraan 90-luvun hittilistoilta, vieläkö muistat mitä hallissa ysärillä soitettiin? HPK kohtaa Porin Ässät lauantaina 7.2. klo 17:00 alkaen. Ottelun teema on 90-luku. Ennen ottelun alkua Kerho-ravintolassa esillä 90-luvun pelipaitoja – tule siis muistelemaan menneitä tai tuoreempana seuraajana tutustumaan pelipaitojen historiaan! Ottelussa soitetaan […] The post
Vastaavat peliliikkeet herättävät tervetullutta eloa jokavuotisten häntäpään joukkueiden tyhjennysmyyntien rinnalle, kirjoittaa Atleetin toimittaja Joni Ahokas. Jääkiekon SM-liigassa tapahtui poikkeuksellisia liikkeitä muutaman päivän sisällä. Pohjois-Amerikasta enemmän NHL:n puolelta tuttuja pelaajien vaihtokauppoja nähtiin kaksin kappalein Liiga-seurojen välillä
TPS teki värväyksen kilpailevasta seurasta. TPS vahvistaa maalivahtiosastoaan, kun Markus Ruusu liittyy loppukauden mittaisella vuokrasopimuksella turkulaisseuran riveihin. Ruusu, 28, jäi tällä kaudella olemattomalle vastuulle Mikkelin Jukureiden riveissä. Hänet lainattiin aiemmin Vaasan Sportiin ja Mestis-seura Hermeksen puolelle.
Status: Confirmed Transaction Date: 02/02/2026 Player: Lassi Vanhatalo (F) From: Ässät To: HIFK Source: You need a free account to view Transfer URL Sign In/Up
Status: Confirmed Transaction Date: 02/02/2026 Player: Sean Josling (F) From: HIFK To: Ässät Source: You need a free account to view Transfer URL Sign In/Up
Status: Loan Date: 02/02/2026 Player: Markus Ruusu (G) From: Jukurit To: TPS Information: Loan end of season Source: You need a free account to view Transfer URL Sign In/Up
Täältä löydät kaikki tuoreimmat uutiset Liigasta – yhdestä paikasta. Seuraamme useita tunnettuja urheilulähteitä ja kokoamme niiden uutiset helposti selattavaan näkymään, jotta pysyt ajan tasalla Suomen jääkiekon pääsarjasta, Liigasta.
Sivulta löydät:
Uutisia Liigan joukkueista, kuten Tappara, HIFK, Kärpät, Ilves, Lukko, TPS ja Pelicans
Otteluennakoita, siirtouutisia ja kokoonpanomuutoksia eri lähteistä
Linkkejä urheilumediaan, blogeihin ja seurojen omille sivuille
Kätevän tavan seurata, mitä Liigassa tapahtuu – ilman että sinun tarvitsee etsiä jokainen uutinen erikseen
Emme tuota omaa sisältöä, vaan kokoamme Liiga-uutiset monista eri lähteistä.
DagensHockey.se tarjoaa nopean yleiskuvan siitä, mitä Suomen kiekkomaailmassa tapahtuu juuri nyt.
Manage Cookie Consent
We use technologies like cookies to store and/or access device information. We do this to improve browsing experience and to show (non-) personalized ads. Consenting to these technologies will allow us to process data such as browsing behavior or unique IDs on this site. Not consenting or withdrawing consent, may adversely affect certain features and functions.
Functional
Always active
The technical storage or access is strictly necessary for the legitimate purpose of enabling the use of a specific service explicitly requested by the subscriber or user, or for the sole purpose of carrying out the transmission of a communication over an electronic communications network.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Statistics
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Marketing
The technical storage or access is required to create user profiles to send advertising, or to track the user on a website or across several websites for similar marketing purposes.